Taiteilijat jatkavat koulun valtausta Turussa

Nuoret turkulaiset taiteilijat ovat päättäneet jatkaa Taidekapina-tempauksen yhteydessä eilen alkanutta koulurakennuksen valtaustaan. Tapahtuman järjestelyissä mukana oleva Ilpo Leino kertoo lisäksi, että Turun virkamies- ja poliittinen johto kutsutaan ensi viikolla tutustumaan taidetoimintaan, joka on jo syntynyt vallattuihin tiloihin.

Nuoret valtasivat nyt lähes tyhjillään olevan, Turun kaupungin omistaman Aurakadun koulun, koska he halusivat kiinnittää yleisön ja päättäjien huomion taiteen ja kulttuurin tekijöiden tilaongelmaan Turussa.

Valtaajien mielestä vallattu rakennus soveltuisi erinomaisesti kulttuurin näyteikkunaksi Turussa. Rakennukseen voitaisiin sijoittaa taiteilijoille opetus-, työskentely-, ateljee-, toimisto- ja näyttelytiloja, audiovisuaalinen tuotantokeskus, useita esiintymistiloja sekä toimintaa tukeva ravintola.

Turun kaupungin tilalaitoksen johtaja Martti Kuitunen kertoo, että hän on käynyt poliisin kanssa tarkistamassa tilanteen vallatussa rakennuksessa. Toistaiseksi kaupunki ei ole ryhtynyt minkäänlaisiin toimiin valtauksen päättämiseksi.

-Asiaa tarkastellaan kaupungin puolelta seuraavan kerran maanantaina.

Kuitunen muistuttaa, että Turun kaupungilla on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa esisopimus rakennuksen myymisestä. Varsinainen kauppa on määrä toteuttaa vuoden vaihteessa. Aurakadun kouluun on aiemmin kaavailtu mm. evankelis-luterilaisen kirkon kirkkomuseota.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat