Kuusamon suurpetokeskuksen karhut suunnittelivat talviunilta heräämistä ensimmäistä kertaa viime viikonloppuna.
Kaikki keskuksen kuusi karhua mönkivät pesistään jaloittelemaan ja tervehtimään isäntäänsä, Sulo Karjalaista.
– Me pyysimme toissapäivänä, että ne tulisivat näytille. Karhut kävivät ulkona pistäytymässä, mutta niillä ei tuntunut olevan vielä haluja herätä, Karjalainen kertoo.
Karhut ehtivät olla hereillä noin kahden tunnin ajan. Ne poseerasivat kameralle ja niille syötettiin hunajaa. Lämmin talvipesä veti karhuja kuitenkin vielä voimakkaasti puoleensa.
– Rupeamme tässä puhuttelemaan niitä enemmän, niin ehkä ne siitä piristyvät, Sulo kaavailee.
Lehtikuva
Sulo Karjalaisen omistamassa suurpetokeskuksessa on yhteensä kuusi karhua. Jokaisella on oma, noin 2000 neliömetrin aitaus yhtä karhukaksikkoa lukuun ottamatta.
– Viisivuotias karhunaaras elää samassa aitauksessa isänsä kanssa. Isä sitä aina neuvoo. Kun tyttö velmuilee, niin isä käskee rauhoittua. Sitten märistään isälle, että älä nyt, anna kun hän leikkii.
Karhu on ihmistä sopuisampi
Vaikka karhu tunnetaan perinteisesti metsän kuninkaana, Kuusamon suurpetokeskuksessa kuria pitää Sulo. Mies viettää paljon aikaa karhujen keskuudessa ja tulee niiden kanssa hyvin toimeen.
– Ne ymmärtävät minun puhetta. Jos sanon, että ei saa, niin kyllä ne tottelevat. Tuntemattomalla ei ole aitaukseen mitään asiaa yksin. Karhut ottavat heti tutkittavaksi, että mikä tämä liikkuja on. Ne saattavat napata syliin, ja siitäpä ei sitten pois pääsekään.
Suurpetokeskuksen vierailijat pääsivät ennen aitauksiin tapaamaan karhuja Sulon opastuksella.
Nykyään karhujen ja ihmisten väliin on vedetty aidan lisäksi turvakaide, sillä ihminen osoittautui karhua pahansisuisemmaksi lajiksi.
– Ihmisissä on niin poloisia, että karhuille tahdottiin tehdä kiusaa ja niitä ärsytettiin tahallaan. Ihminen on kyllä aivan tökerö, Sulo päivittelee.
Lehtikuva
Karhunpennut nukkuivat Sulon sängyssä
Sulon seurassa karhut käyttäytyvät säyseästi kuin lampaat. Hän kertoo, että sopu on seurausta vuosia kehittyneestä luottamussuhteesta.
Mies suhtautuu hoitamiinsa karhuihin kuin perheenjäseniin.
– Ne nukkuivat pienenä minun vieressäni sängyssä tuolla tuvassa. Siellä niitä ruokittiin ja leikitettiin. Kun karhut kasvoivat ja ylsivät ovenripaan, ne ryhtyivät kulkemaan sisään ja ulos oman mielensä mukaan. Jonkun ihmisen piti aina katsoa perään, että mitä ne keksivät.
Vapaana kulkeneet karhut eivät kuitenkaan koskaan aiheuttaneet suurta harmia. Sulolla on taito päästä suurpetojen kanssa yhteisymmärrykseen.
– Aluksi ne villiintyivät, kun talon lattialla oli isolehtisiä kukkia, joita oli mukava läpsiä. Panin kiellon voimaan, niin eivät ne olleet kukkia enää näkevinäänkään.
Töitä petojen hyväksi pian 50 vuotta
Kuusamon suurpetokeskus sai alkunsa, kun riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen entinen petotutkija Erik S. Nyholm pyysi Karjalaista työparikseen 70-luvulla.
Kaksikko matkasi tuolloin ympäri Suomea tarkastelemassa petoeläinten aiheuttamia vahinkoja. Huonokuntoisia ja loukkaantuneita eläimiä kiikutettiin Sulon kotipaikalle hoidettavaksi.
Nopeasti kuntoutuneet palasivat luontoon ja yksilöt, joiden ei odotettu selviävän omillaan jäivät Sulon hoidettaviksi.
Vuodet eläinten kanssa ovat olleet antoisia, ja Sulo kertoo nauttivansa työstään täysin rinnoin.
– Tykkään eläimistä ja etenkin pedoista. Tämä on sellaista työtä, että kahta samanlaista päivää ei ole.
"Ollaan kuin entiset tutut konsanaan"
Sulo kertoo, että talvi on suurpetokeskuksella hiljaista aikaa.
– Se on aina vähän haikeaa, kun isommat kaverit möllöttävät pesässään. Joskus kun ikävä on kovimmillaan, käyn pesänsuussa katsomassa niitä. Juuso-karhu pyytää joskus kaveriksi nukkumaan. Minä sanon aina, että en minä tule, kun syksyllä sinut jo peittelin.
Juuso on yksi suurpetokeskuksen kuuluisimmasta asukeista.
Viime syksynä se maalasi hoitajiensa avustuksella tauluja, jotka menivät huutokaupassa kuin kuumille kiville. Arvokkaimmasta taideteoksesta maksettiin 2000 euroa.
Juuso on jopa nimitetty Taiteilijaseura Koillisen kunniajäseneksi.
Sulo kertoo, että hänellä on Juuson kanssa erityinen suhde. Hän saattelee karhun syksyisin talviunille.
– Pistämme aina yhdessä pötköttämään. Minulle tulee jossain vaiheessa nälkä, mutta Juusolle ei. Silloin lähden syömään, ja sille tielle jään.
Suurpetokeskus on tarkoitus avata vierailijoille jo ensi viikolla. Monet ovat jo ehtineet soitella ja kysellä mahdollisuuksista päästä ihastelemaan karhuja.
Sulo kertoo, että kävijöitä ei lasketa sisään, ennen kuin paikat on putsattu talven jäljiltä.
Karhujenkin pitäisi herätä torkuiltaan. Sitä hetkeä hän odottaa innokkaasti.
– Sitten on riemukasta. Halataan, pussaillaan ja ollaan kuin entiset tutut konsanaan.
