Kuusamon suurpetokeskuksen karhut ovat jo sikeästi kolmatta viikkoa talviunilla, ja hiljaisuus on laskeutunut karhutarhan ylle.
– Ei sieltä kuorsausta kuulu, karhuilla on niin hiljainen hengitys, toteaa Juuso-karhua ja kumppaneita paimentava Sulo Karjalainen.
Mielikuvat sikeässä unessa kuorsaavista karhuista ovat miehen mukaan virheellisiä.
– Karhun nokan kun painaa omaa poskea vasten, niin ulospäin henkäistäessä tuntuu lämmin ilmanvire, sisäänpäin vetäessä poski taas jäähtyy. Muuten sitä hengitystä ei edes huomaa, hän kuvailee.
Karhut yrittivät somistaa itse koppejaan
Karjalaiselle karhujen talviunet ovat haikeaa aikaa, sillä karhukopla kömpii ulos koloistaan seuraavan kerran vasta vapun tienoilla.
Suurpetokeskuksessa karhujen kelpaa kuitenkin uinua, sillä nukkumapesänä toimivat lämpöeristetyt ja lastuvillalla vuoratut kopit on laitettu kuntoon hyvissä ajoin yhdessä karhujen kanssa.
– Ne yrittivät ensin itse viedä koppiin heiniä, mutta jouduin ottamaan märät heinät pois, Karjalainen toteaa.
Luonnossa kukaan ei ole viemässä märkiä heiniä pois, vaan karhunpesä täyttyy esimerkiksi sammaleesta ja kuusenoksista. Pesään ei kömmitä ennen kuin suolisto on täysin tyhjä, joten karhut saattavat Karjalaisen mukaan viettää pitkänkin ajan pesän vierellä tyhjentämässä mahaansa.
Keväällä auringon lämmittäessä uloskömpiminenkään ei suju aivan käden käänteessä, vaan liikkumiseen totutellaan hissukseen.
– Pikkuhiljaa karhut käyvät pidemmällä pesästä ja lopulta ne tulevat istumaan tuohon ruokintakatokseen ja kyselemään, josko saisivat jotain mitä suuhun laittaa, hän sanoo.