Kuvataiteilija Veera Pitkänen saa inspiraation töihinsä luonnosta ja kirjallisuudesta. Taiteilija pohtii teoksissaan muun muassa sitä, miksi kuolemasta on tehty pelottava asia.
Taide on tullut tutuksi espoolaiselle kuvataiteilija Veera Pitkäselle jo lapsena. Silloin hänen isänsä, kuvanveistäjä Pekka Pitkänen sai tyttärensä kiinnostumaan taiteen tekemisestä ja erityisesti piirtämisestä. Valitulla tiellä ollaan edelleen – taiteilijan unenomaiset, yksityiskohtaiset teokset ovat pian nähtävillä Galleria Annassa, Espoossa.
– En voi sanoa päätyneeni tai joutuneeni taiteilijaksi, sillä en koe minulla olevan vaihtoehtoja. Luovalle ihmiselle taide ei ole vapaaehtoinen asia, vaan pakko tehdä. Ainakin minä alan kärsiä, jos en saa tehdä taidetta, Pitkänen sanoo.
Pitkänen kuvailee taulujensa selvittävän tietynlaista kaaosmassaa, joka muodostuu kuviksi. Työt ovat hyvin symbolisia ja kertovat taiteilijan mukaan tarinansa itse.
– Ei ole väärin, jos joku näkee teoksen eri lailla kuin minä. Toivottavasti näkeekin! Välillä en tiedä haluanko itse sanoa taulullani jotain, vai haluaako työ itsessään tulla sanotuksi, Pitkänen kertoo.
Pitkänen piirtää grafiikanomaista jälkeä hyvin ohuilla tusseilla. Moni erehtyykin luulemaan symbolistisia töitä metalligrafiikaksi. Kultamaali kuuluu olennaisesti teoksiin.
"Kuolema on kiehtonut aina"
Pitkänen on mieltynyt eläin- ja luontoaiheisiin, mutta teosten taustalla kulkee omat ajatuksensa. Eniten taiteilijaa inspiroivat luonnon lisäksi erilaiset tekstit. Piirtäessään Pitkänen voi tuntea saaneensa tallennettua paperille esimerkiksi sen, miltä ilma tuntui viime kesänä.
– Luonto on suurin kaikista mestareista. Jos asuisin betoniviidakossa, saattaisivat kuvani olla erilaisia. Minua kiehtovat luonnossa tiettyjen muotojen ja kuvioiden toistuvuus. Seuraan, mitä eri eläimet tekevät. Otan myös vaikutteita teksteistä: esimerkiksi runot ovat minulle todella tärkeitä. Ehkä siksi, että ne ovat harvoin yksiselitteisiä, Pitkänen perustelee.
Pitkäsen töissä esiintyy usein taiteilijan suosikkihahmo, kaunis hevonen. Se on taruista tuttu, myyttinen Näkki, jonka kerrotaan olevan vesien henki tai vartija, joka saattaa viedä ihmisen mennessään veden syövereihin. Kuolema onkin usein läsnä Pitkäsen teoksissa.
– Ennen kuolema oli luonnollinen asia. Nyt siitä on tehty jollain lailla paha ja pelottava, mitä en ymmärrä. Minua kuolema on aina kiehtonut. Miksi syntymä on ihme, mutta kuolema ei? Pitkänen pohtii.
Piirtäminen on Pitkäselle tapa järjestellä omia ajatuksia, unia ja visioita paperille ja keräillä teoksiin kaikenlaisia elementtejä, joista kuolema on kuitenkin vain yksi. Pitkänen löytää kauneutta asioista, jotka monesti saattavat muiden mielestä olla luotaantyöntäviä tai pelottavia.
– Kauneus käsittää aina enemmän kuin pelkkiä positiivisia ja hyviä asioita. On olemassa tiettyjä totuuksia, jotka pystytään esittämään eri tavoin. Taide onkin minulle tietynlaista totuuden etsiskelyä. Sellaisen kaavan ratkomista, mitä matemaatikot tekevät vähän eri tavalla. Piirustukset keskustelevat kanssani ja opettavat näkemään paremmin, Pitkänen kuvailee.
Pitkänen ihailee muun muassa Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin teoksia.
– Simbergin työt vetoavat minuun, sillä ne ovat synkkiä, mutta kauniita. Niiden kauneus ei ole helppoa, vaan harrasta ja pohdiskelevaa.
Aiemmin Pitkänen on osallistunut ryhmänäyttelyihin eri puolella Suomea sekä Ruotsissa ja Saksassa. Seuraavaksi taiteilijan töitä voi käydä katsomassa Galleria Annassa, Espoossa 20.6.–8.7.2011.
Veera Pitkäsen teoksia – katso kuvagalleria taiteilijan kotisivulta
Galleria Anna, Sellon kirjasto, Espoo.
Teksti: Anni Uittamo
Kuvat: Veera Pitkänen