Tähtivieraana Paula Koivuniemi

Hurmaa kaikki upeilla tulkinnoillaan, puhuu päät pyörryksiin, saa miehet lumoihinsa, mutta välttelee sitoutumista. Juhannuksen korvilla syntynyt Paula Koivuniemi on yksi suomalaisen musiikkitaivaan kirkkaimmista tähdistä ja maan tunnetuimmista horoskooppi-kaksosista. Astrologi Merja Hirvisaaren tähtikartta-analyysissä hän saa täydet kaksospisteet.

Toukokuun 21. päivästä kesäkuun 21. päivään vietetään horoskooppikartalla Kaksosten aikaa. Kesän lapsi paistattelee sankarina juhannukseen saakka. Sanotaan, että villi ja vapaa Kaksonen ei kasva koskaan aikuiseksi. Hän ei myöskään lakkaa ikinä innostumasta, vaan on aina valmis kokeilemaan uutta.

Kaksosten uskotaan saaneen syntymälahjakseen ikuisen nuoruuden. Myös Paula Koivuniemi on säilyttänyt ikääntyessään raikkaan ja trendikkään olemuksensa. Hän kertoo itse suhtautuvansa vuosien vierimiseen suorastaan lapsellisesti.

-Unohdan ikäni edelleen. Olen ikuinen pikkutyttö ja kakara niin teoissani kuin joskus tavoissanikin. Okei, osaan käyttäytyä myös arvokkaasti, mutta pyrin selkeästi nuorempien joukkoon ja elän heidän kanssaan voimakkaammin kuin esimerkiksi ikäisteni kanssa. Ikä on minulle tavallaan vain numeroita – ja niistä numeroista en piittaa ollenkaan.

”Nyt biletetään!”

Ahkera keikkailija ja yleisön suosikki Paula Koivuniemi tunnetaan terveellisistä elämäntavoistaan. Hän pitää kuntoaan yllä erityisesti sauvakävellen. Lenkeillään hän selvittää mieltä askarruttavat asiat ja arjen pulmat.

-Olen himokuntoilija. Olen harrastanut sauvakävelyä kolme kertaa viikossa jo kahdeksisen vuotta. Se on minulle ihan elinehto. Kun olen jäänyt siihen kiinni, en pysty enää lopettamaan. Lisäksi olen kaikkien koirien kuljettaja. Koirien paijaamisesta saan mielenvirkeyttä.

Koivuniemi täyttää kesällä kuusikymmentä vuotta. Sankari juhlii vuosipäiväänsä monen muun julkimon tapaan ”matkoilla” ja töiden merkeissä.

-Tulen syntymäpäivänäni juuri Pariisista. Käyn siellä syömässä hyvin parin ystävättäreni kanssa. Seuraavana päivänä minulla on keikka Espan lavalla Helsingissä. Ehkä siellä sitten juhlitaan yleisön kanssa jollain tavalla. En kuitenkaan liputa tätä lukemaa. Kun täytin viisikymmentä vuotta, minulla oli iso konsertti Finlandia-talossa, ja silloin siellä olivat kaikki. Nyt vain biletetään!

Kesä vierähtää keikoilla

Bileitä riittää Paula Koivuniemellä pitkälle syksyyn.

-Tulossa on mukavia festari- ja tapahtumakeikkoja yhdeksänhenkisen bändin kanssa. Kesällä kierretään kolmisenkymmentä paikkaa.

Koivuniemi pitää kaikki lomansa yleensä yhteen pötköön etelän lämmössä alkuvuodesta. Kesälomaa Koivuniemi ei muista viettäneensä koskaan.

-Kaikki juhlapyhät tehdään töitä. Silloin viihdytetään ja juhlitetaan muita ihmisiä. En varmasti mitään omaa juhannusta osaisi viettääkään!

Iskelmälaulajasta rocktähdeksi

Paula Koivuniemi levytti ensisinglensä alle kaksikymppisenä. Ura, joka hakee vertaistaan, alkoi vuonna 1966. Ammatillisesti täyteen kukoistukseen Koivuniemi puhkesi 90-luvulla. Hän ei jäänyt aiemman menestyksensä vangiksi, vaan kehittyi artistina ja uudisti samalla suomalaisten käsitystä iskelmämusiikista ja sen esittämisestä.

2000-luvun alussa Koivuniemi repäisi kymmentuhatpäisen yleisön Helsingin Senaatintorilla Apulannan kappaleella "Anna mulle piiskaa". Seuraavana vuonna hän esiintyi yhdessä Teemu Brunilan luotsaaman The Crashin kanssa. Tämän jälkeen suosittu bilebändi Jean S. kutsui Koivuniemen solistikseen klubikiertueelle.

Ura nousuun kuusikymppisenä

Upeasti riskejä urallaan ottanut Paula Koivuniemi muistelee erään astrologin parikymmentä vuotta sitten laatimaa ennustusta.

-Olin vähän yli nelikymppinen, kun hän kertoi minulle, että kuusikymppisenä tulee megasuosio. Minä olin, että hah hah, minähän en edes laula enää silloin vaan teen ihan muita juttuja. Enkä todellakaan uskonut. Ajattelin tuolloin, että 80-luvun ”Tummat silmät, ruskea tukka” -kappaleen suuruista hittiä ei voi enää tulla.

Nyt Koivunimi kertoo elävänsä uransa parasta aikaa.

-Saan tehdä ihania juttuja erilaisten kokoonpanojen, bändien, muusikoiden ja teatteri-ihmisten kanssa. Täytyy siis myöntää, että ennustus kävi toteen, vaikka silloin se tuntui aivan mahdottomalta.

Laulamisen lopettamista Koivuniemi ei ole viime aikoina edes harkinnut.

-Monet luokkakavereista ovat olleet jo ajat sitten eläkepäiviä viettämässä ja lapsenlapsia hoitamassa, mutta minulla ovat ihan toisenlaiset kuviot. Suunnittelen koko ajan uutta.

Kahtia jakautunut Kaksonen

Media on seurannut Paula Koivuniemen elämää lähes koko tämän nelikymmenvuotisen uran ajan. Suomen kansan voi siis sanoa tuntevan tähtensä. Helmen astrologi Merja Hirvisaari ei löydä Koivuniemen tähtikartasta mitään sellaista, mikä voisi tulla hänen faneilleen yllätyksenä. Hirvisaari vaikuttuu laulajan karismasta.

-Paula on loistava tunteiden syvällinen tulkki. Hän saa ääneensä ja musiikkiinsa sellaisia sävyjä, jotka kertovat paljon enemmän kuin musiikki itsessään ja sanat. Löysin sille vahvistusta myös kartasta. Siellä todetaan muun muassa suoraan, että tällaiset aspektit omaavan ihmisen on pakko olla taiteilija, ja jos hän ei tule kuuluisaksi jo elämänsä aikana, hän saa laajaa tunnustusta kuolemansa jälkeen. Lisäksi Paulan kartta kertoo syvällisestä itseensä tutustujasta, joka löytää sisältään suuret tunteet ja syvän intohimon. Laulun lahja on ollut luonnollinen keino välittää ne myös muille.

Sanotaan, että Kaksosissa on kaksi puolta. Koivuniemi tunnustaa, että myös hänessä elää kaksi erilaista persoonaa.

-Ehdottamasti elää: ilkeä ja kiltti; olen hyvin kaksijakoinen persoona. Lisäksi mieli ailahtelee sekunnissa laidasta laitaan.

Hirvisaari toteaa, että Koivuniemellä niin ”enkelin kuin paholaisenkin” piirteet ovat voimakkaita, koska hänellä on kartassaan muitakin kahtiajakoon vaikuttavia tekijöitä. Ajatusta nopeampi mielen muuttuminen johtuu Hirvisaaren mukaan Rapu-kuusta, joka on tunteellinen ja äärimmäisen herkkä.

Hakusessa älykäs, herkkä ja huumorintajuinen...

Kaksonen on eläinradan hurmuri. Merja Hirvisaari tietää, että Kaksonen valloittaa kohtaamansa ihmiset perusteellisesti, mutta tälle itselleen sitoutuminen on myrkkyä. Kaksoseen ihastunutta Hirvisaari neuvoo kriittisyyteen: vaikka Kaksonen saa kumppaninsa uskomaan, että tämä on hänelle juuri se ainoa oikea, kulman takana voi olla joku toinen, jonka hän on saanut ajattelemaan aivan samoin.

Paula Koivuniemi on pysytellyt suuren osan elämästään vapaana kulkijana, tai pitänyt kumppaninsa visusti piilossa. Hirvisaari kertoo, että läheinen ihmissuhde on Koivuniemelle haaste.

-Paulan kartalla parisuhde näyttäytyy kohtalonomaisesti oppimisen paikkana. Hänellä on hyvin vahva persoona. Kaikkein voimakkaimmillaan se ilmenee intiimissä tilanteessa. Vaatii aika tavalla mieheltä, että pysyy mukana noin voimakkaan naisen haasteissa; vaatisi todella älykkään ja empaattisen miehen, joka osaisi antaa Paulan lentää.

Koivuniemi myöntää, että Hirvisaaren tulkinta pitää paikkansa.

-Jos minulta kysytään, minkälainen mies minua miellyttää, hän on älykäs, herkkä ja huumorintajuinen. Sellaisia miehiä ei ole kovin monta.

”Naks, ja sitten mennään!”

Samaan aikaan kun moni haaveilee tähteydestä, tavallinen arki voi olla tähdelle tavoittamaton unelma. Paula Koivuniemi kertoo haaveilleensa perhe-elämästä, ennen kuin ura lähti 1980-luvulla kovaan nousuun.

-Minulla oli kausi, jolloin mietin, jos jättäisin koko tämän jutun ja perustaisin perheen silloisen mieheni kanssa ja ryhtyisin perheenäidiksi. Se haave ei kestänyt kuitenkaan kovin kauan. Esiintymisvietti on niin kova. Olin kotona vain pari kuukautta. Enpä usko, että olisin sopeutunut perheenäidiksi. Olen syntynyt estradille.

Ennen tähtitulkintaa Paula Koivuniemeä askarrutti, vieläkö elämä toisi tullessaan uuden rakkauden.

-Koska tällä hetkellä minulla ei sellaista ole, sillä olen vältellyt potentiaaliset tilanteet. Että vieläkö joku sellainen minulle tulisi? Ja totta kai tiedän, että tuleekin. Nehän tulevat aina niin yllättäen. Se on vain naks ja sitten mennään!

Hirvisaari ei ihmettelisi, vaikka oikea ihminen vielä vastaan tulisikin.

-Helmikuusta 2007 on alkanut kausi, jolloin Paulan oma energia on hyvin korkealla ja elämä tarjoaa uusia mahdollisuuksia ja uusia ovia avautuu. Rohkaisen ottamaan haasteita vastaan. En hämmästyisi, jos niitä tulisi myös ihmissuhderintamilla.

Pöytä puhtaaksi

Kaksonen on innokas kokeilemaan uutta. Kun uutuudenviehätys loppuu, hän haluaa jatkaa matkaa. Helmen astrologi muistuttaa, että Kaksosen ei aina ole helppo paneutua tehtäviin riittävän pitkäjännitteisesti. Kun sen sijaan tarvitaan ideoijaa ja projektien käynnistäjää, Kaksonen on elementissään. Hän pursuaa ajatuksia ja innostaa toisetkin mukaan.

-Muut voivatkin sitten hoitaa homman loppuun, kun Kaksonen on jo etsimässä itselleen uusia haasteita.

Koivuniemellekin riittää Hirvisaaren mukaan tänä vuonna pohdittavaa.

-Kaiken kaikkiaan tästä vuodesta on sanottu, että se on pöytien puhdistamisen vuosi, koska ensi vuonna tulee isoja asioita. Paulalla on nyt käynnissä selkeästi muutoksen kausi. Elämälle voi löytyä jopa uusi tarkoitus.

Koivuniemi ihastelee yhteensattumaa.

-Tuo kuulostaa tosi mukavalta! Työelämässä minulle on jo tarjottu erilaisia uusia juttuja ja harkitsen parasta aikaa, mitä niistä sitten otan. Ja sitten astrologi sanoo minulle, että tartu rohkeasti vaan siihen, mikä tuntuu parhaalta!

Päätöksen tekijänä Koivuniemi kertoo olevansa intuitiivinen mutta punnitsevainen.

-Teen rohkeita siirtoja ja otan isoja haasteita, mutta minun pitää myös selviytyä siitä, koska sekin kuuluu minun luonteeseeni. En halua epäonnistua.

Hirvisaari kannustaa, ehkä enemmän Paula Koivuniemen kertomaan miesihanteeseen kuin oikeasti astrologiaan viitaten, että tulevia päätöksiä tehdessään Koivuniemen kannattaa valita kaikista tarjolla olevista haasteista parhaat sen perusteella, missä niistä tapaa älykkäimmät, huumorintajuisimmat ja komeimmat miehet.

-Sopii, nauraa Koivuniemi.

Teksti: Kati Hyttinen

Kuvat: Merja Hirvisaari

Kuuntele Paula Koivuniemen haastattelu Radio Novan Helmi-hetkestä:

Lue myös:

    Uusimmat