Tähtivieraana Mariko!

Kwan-yhtyeen laulaja Mariko loistaa tänä keväänä Tanssii tähtien kanssa -kisassa. Horoskooppi-Kalaa Marikossa on ennakkoluulottomuus, kärsivällisyys ja avoimuus erilaisuudelle. Nuorena Mariko joutui oman tiensä kulkijana välillä muiden silmätikuksi. Rohkea ja osaamisestaan ylpeä tyttö selvisi koulukiusaamisesta ja itsetunto-ongelmista voittajana.

Helmikuun kahdentenakymmenentenä siirrytään tähtitaivaalla Kalojen aikaan. Yksi tutuista horoskooppi-Kaloista on Kwanin laulaja Mariko. Mariko juhlii syntymäpäiväänsä 15. maaliskuuta Tanssii tähtien kanssa -kisan harjoitusten ja tv-lähetysten lomassa.

Intuitiivinen Kalat on eläinradan viimeinen merkki, ja sen sanotaan kantavan mukanaan koko maailmankaikkeuden viisautta. Kalat-merkkinen ihminen etsii äärimmäisyyksiä heti ensiaskeleista alkaen. Hän ui niin syvissä vesissä, ettei aina ymmärrä itseään itsekään.

Mariko on muiden Kalojen tapaan kiinnostunut henkisistä asioista ja siitä, mitä tähdet kertovat.

-Välillä on mielenkiintoista huomata, että kun ihmiset ovat syntyneet tiettyyn aikaan, heissä on samanlaisia piirteitä. Joidenkin tyyppien kanssa meininki natsaa helpommin ja heidän kanssaan tulee välittömästi paremmin toimeen kuin toisten. En tietenkään väitä, että kaikki, mitä me olemme, on kiinni horoskoopeista, se on ihan höpöhöpöä. Sillä on kuitenkin vaikutusta, mihin kohtaan vuotta on mennyt syntymään.

Kalan kääntöpuoli

Kaloihin liitetään usein sanat herkkyys, haavoittuvuus, tunteellisuus ja taide. Mariko tunnistaa kaikki määreet itsestään. Aikuinen Mariko vaikuttaa ihmiseltä, johon muiden sanomiset eivät paljon vaikuta. Itsevarmuuden saavuttaminen on kuitenkin vaatinut paljon työtä. Joskus hänen on pitänyt nostaa itsensä melkein väkivalloin takaisin pinnalle.

-Äärimmäisissä tilanteissa, kun ei ollut mitään itseluottamusta, piti tehdä sellainen lekalla naamaan -tyyppinen ratkaisu: kynää ja paperia käteen ja kirjoittaa kymmenen hyvää asiaa itsestään. Se on vain tosi tuskainen duuni, kun on itse ihan aallon pohjalla.

Mariko myöntää, että häntä on auttanut itsetunto-ongelmissa erityisesti se, että on päässyt tekemään kaikkea sitä, mistä pitää ja missä on voinut kokea olevansa hyvä.

-Olen myös aina ollut tosi rohkea – siinäkin mielessä, että uskallan myöntää itselleni, jos olen hyvä jossain. Minussa ei ole perisuomalaista itsensä vähättelyn asennetta ollenkaan.

Marikossa suuri epävarmuus on kehittynyt vuosien urakoinnin myötä terveeksi vahvuudeksi ja itsearvostukseksi. Toisaalta siihenkin löytyy vastapainonsa.

-Minussa on kaksi kääntöpuolta. Toinen on äärimmäisen itsevarma ja hieman egoistinen ja narsistinen. Sitten minussa on totaalinen, syrjäänvetäytyvä, äärimmäisen ujo tyyppi.

Menestys kostona kiusaajille

Horoskoopiltaan Kaloilla on usein paljon ystäviä, he ovat ennakkoluulottomia ja kärsivällisiä sekä aidosti avoimia erilaisuudelle. Varkaudessa syntynyt Mariko tottui erilaisuuteen jo lapsena asuessaan Yhdysvalloissa, Chicagossa ja Atlantassa. Hänen käymässään kansainvälisessä koulussa opiskeli kymmeniä eri kansalaisuuksia.

Yhdysvalloissa Mariko sulautui ulkomaalaistaustaisena muiden lasten joukkoon, mutta Suomeen ja Varkauteen muutto muutti tilanteen.

-Siitä se draama vasta alkoi. Ensinnäkin minun murteeni oli ihan kauhea. Mutsi ja faija olivat puhuneet himassa Savon murteen ja kirjakielen käsittämätöntä sekoitusta. Itse opin syvän etelän aksentin. Jäin toisella luokalla jopa luokalleni sen takia, että en osannut suomea. Olin aivan lyöty ja ajattelin, että en kestä. Sitten päädyin omaikäisten kanssa samalle luokalle.

Varsinaiset kiusaajat tulivat vastaan yläasteella. Mariko oli outo lintu yhdenmukaisesti pukeutumaan ja käyttäytymään pyrkivien nuorten ryhmässä.

-Minua ei tavallaan kiinnostanut liisakata itseäni siihen samaan ”poolo ja pilotti, viisnollaykköset ja purkkarit” -satsiin.

Marikon henkilökohtainen kosto kiusaajille on ollut elämässä menestyminen.

-Aikamoisen taiston olen joutunut käymään läpi itseni kanssa sen takia, mutta minulle oli tavallaan hyvä ratkaisu, että sain vähän dunkkua koulussa, koska se lisäsi minun uhmaani. Tuli tunne, että minä vielä näytän; joku päivä te tiedätte, että te olette väärässä, ja silloin teitä vähän hävettää.

Ikimuistoinen rooli Salkkareissa

Esiintyminen on Marikolle tuttua vuosien takaa. Hän on näytellyt ja laulanut tv-sarjoissa ja musikaaleissa lapsesta asti. Monet muistavat Marikon jopa Salatuista elämistä, jossa hän teki lyhyen mutta vaikuttavan roolin.

-Rooli, jonka tein, oli aika kaamea. Lähdin tekemään sitä kuitenkin kokemuksen riemusta. En ollut tehnyt kameroiden kanssa töitä sitä ennen. Oli mielenkiintoista nähdä, millä tavalla päivittäissarja televisoissa syntyy.

Mariko huomasi kuvauksissa, että sarjan teko oli todella nopeata ja kiihkeärytmistä työtä.

-Siinä ei paljon mietitty ja eläydytty ja haettu itseään jossain nurkassa. Se hakeminen tehtiin ihan omalla ajalla sitten, työn ulkopuolella.

Nainen on parketin tähti

Mariko on tänä keväänä uusien, hauskojen haasteiden edessä. Kun häntä pyydettiin Tanssii tähtien kanssa -kisaan, hän kertoi, että on paritanssijana varsin kehno. Tanssi on kiinnostanut Marikoa lapsesta asti, mutta paritanssia hän on pitänyt kuivana, staattisena ja jäykkänä touhuna.

Hän lupautui kisaan, koska halusi saada selville, mihin omat rahkeet riittävät ja kuinka hyvin ja nopeasti hän oppii edelleen uusia asioita. Paritanssi – ja tanssipari, Aleksi Seppänen – veivät pian mukanaan, ja Mariko huomasi, että tanssi oli huikeasti hauskempaa kuin hän oli kuvitellut.

-Diggaan siitä, että tanssiessa saa olla tosi nainen, tosi femme – varsinkin Aleksin kanssa. Aleksi on käsittämättömän ihana ja kohtelias kundi ja mielettömän hyvä opettaja. Hän on harrastanut kilpatanssia tosi pienestä asti ja saanut varmasti himasta tosi hyvän kasvatuksen. Pidän siitä fiiliksestä, joka minulle tulee, kun me tanssimme ja treenaamme yhdessä. Minulla on tanssiessa vahva, itsenäinen ja naisellinen olo.

Yllättävintä tanssissa on ollut Marikolle se, että se ei toimikaan periaatteella mies vie ja nainen vikisee.

-Päinvastoin, jos nainen lähtee kävelemään lavalta kesken biisin, mies on pulassa. Jos mies lähtee kesken biisin, nainen voi vetää sooloa! Naisella on siinä valta-asema.

Haaveena maailmanvalloitus

Marikon yhtye Kwan tekee keväällä muutamia keikkoja. Kesällä alkaa uuden levyn teko. Mariko on esiintynyt Kwanin kanssa ulkomailla, voittanut pystejä ja saanut kulta- ja platinalevyjä. Yksi on kuitenkin vielä saavuttamatta.

-Maailmanvalloitushaave on edelleen toteuttamatta. Muoto on tosin muuttunut. Enää minulla ei ole ”Madonnaksi Madonnan paikalle” -tyyppisiä haaveita. Olen nähnyt musiikkimaailmaa ja -bisnestä ja tajunnut, että niin isossa mittakaavassa se olisi liikaa minulle, yksityisyys häviäisi ihan totaalisesti. Unelma päästä kiertämään ulkomaille on silti tallella.

Mariko haaveilee myös vaatesuunnittelijan urasta. Ensimmäinen askel julkisella puolella on otettu: Mariko on suunnitellut t-paidan Mentalwearille. Mentalwear suunnittelee kantaa ottavia tuotteita, joiden teemoina ovat mielenterveysongelmat ja ennakkoluulot.

Marikosta on hienoa, että hänen ensimmäinen julkinen vaatejuttunsa on ajatuksellinen. Hänen suunnittelemansa t-paita "Näpit irti ääliö!" viestii seksuaalista häirintää ja ahdistelua vastaan. Jokaisesta myydystä paidasta menee viisi euroa tyttöjen talolle.

-Voisin sanoa, että olen aika ylpeä siitä, että sain sen toteutettua. Olen syntynyt ilmeisesti kultalusikka suussa, koska saan tehdä asioita, joita haluan tehdä. Lisäksi osaan tehdä hirveästi asioita. Välillä tulee sellainen olo, että ainoa, joka minua rajoittaa, olen minä itse. Se on aika raivostuttavaa, koska ei voi suuttua kenellekään.

Tunnetta, älyä ja individualismia

Tähtikartta kertoo Merja Hirvisaaren mukaan saman, mitä Mariko itsekin: individualisti on saanut avukseen vahvan persoonallisuuden, ja on tarvittaessa valmis menemään läpi harmaan kiven saavuttaakseen tavoitteensa. Marikon sisäinen minä, Aurinko, on kartalla vahvasti aspektoitunut, ja persoonaa värittävät ennen kaikkea individualistinen Uranus ja menestystä tuova Jupiter. Haaveiden planeetta Neptunus tosin yrittää tuoda ideoita niin paljon, ettei energiaa mitenkään niiden kaikkien toteuttamiseen. Mutta joskus pelkissä haaveissakin on aivan tarpeeksi.Rutiineita tämä kartta ei jaksa yhtään sietää. (Lue lisää astrologisen kartan planeetoista )

Nouseva Neitsyt tuo mukanaan terävä älyn ja nopean oivalluksen - mutta myös taipumuksen kiskoa haaveilevan Kalan jalkoja maan pinnalle - aivan kuten Mariko itsekin totesi: hänet pystyy pysäyttämään vain hän itse.

Teksti: Kati Hyttinen

Kuvat: KWAN, Mentalwear, MTV3

Lue lisää Kaloista täältä.

Lue myös:

    Uusimmat