Napolin tähtipuolustaja Kalidou Koulibaly on joutunut uransa aikana ikävän rasismin uhriksi. Yksi kerta on kuitenkin jäänyt lähtemättömästi senegalilaisjalkapalloilijan mieleen.
Viime aikoina rasismi on noussut jälleen suureksi puheenaiheeksi ympäri maailman Yhdysvaltojen hiljaittaisten tapahtumien vuoksi. Monet urheilijat ovatkin asettuneet vahvasti rasismia vastaan ja julistaneet sanomaansa tasa-arvoisen kohtelun puolesta ihonväristä ja muista tekijöistä huolimatta.
Rasismi on suuri ongelma myös jalkapallossa. Varsinkin Italiassa on tapahtunut viime aikoina rasistisia välikohtauksia, kun pelaajat ovat joutuneet ikävien solvausten kohteeksi. Yksi rasismista urallaan kärsinyt pelaaja on Napoli-tähti Koulibaly.
– Uskon, ettei sitä voi ymmärtää ennen kuin sen itse kokee. Se on niin ruma asia, että siitä on vaikea puhua. Sitä tuntee olonsa loukatuksi ja satutetuksi. Sitä joutuu jopa pisteeseen, jossa käytännössä jopa häpeää itseään, Koulibaly kertoo The Players Tribunelle.
LUE MYÖS: "Kukaan ei odottanut tätä" – Sami Hyypiän kanssa Liverpoolissa pelannut hyökkääjä lopettaa uransa
Koulibaly sai kokea rasismia ensimmäistä kertaa toden teolla Laziota vastaan pelatussa ottelussa muutama vuosi sitten. Vastustajan kannattajat herjasivat ja metelöivät apinaäänin aina, kun Koulibaly koski pelivälineeseen. Kohtelu oli raskasta.