Mainos

Taas uusi sairauskohtaus Donald Trumpin kampanjatilaisuudessa – ensin presidentti hiljeni, sitten kuittasi irvailemalla

2:12
Trumpin tilaisuuteen osallistunut henkilö sai sairaskohtauksen – näin presidentti kommentoi tapahtunutta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin kampanjatilaisuus keskeytyi, kun katsomossa olleen henkilön kunto romahti. Katso videolta, kuinka Trump reagoi poikkeukselliseen tilanteeseen.

Donald Trump kampanjoi Fayettevillen kaupungissa Pohjois-Carolinan osavaltiossa maanantaina. Tilaisuus kuitenkin keskeytyi noin puoli tuntia sen alkamisen jälkeen.

Tilaisuus keskeytettiin noin viideksi minuutiksi republikaanien ehdokkaan Dan Bishopin puheen aikana. Puheessaan Bishop arvosteli paraikaa demokraatteja muun muassa ”sosialisteiksi”, kun katsomossa ollut henkilö sai sairaskohtauksen.

Trumpin letkautus: ”Puhe ei ilmeisesti ollut kovin hyvä”

Ensin keskeytys veti Trumpin hiljaiseksi, mutta pian Bishop tarjosi mikrofonia presidentille. Trump kuulutti paikalle lääkärin. Myöhemmin hän myös sanoi lääkärille, että tämä hoitaisi potilaan ilman kiirettä.

– Ihmiset ovat odottaneet ulkona kaksi päivää päästäkseen sisään, joten tällaista sattuu, Trump sanoi.

Lopulta katsomossa olleen henkilön tila koheni ja Trump varmisti hänen vointinsa. Tämän jälkeen Trump kuittasi tilanteen vitsillä Bishopin puheeseen liittyen:

– Danin puhe ei ilmeisesti ollut kovin hyvä, Trump heitti.

Jälkikäteen on arveltu, että sairaskohtaus johtui korkeasta lämpötilasta.

Toukokuussa viisi kannattajaa pyörtyi samassa tilaisuusdessa

Osallistujien on nähty pyörtyilevän myös aiemmissa Trumpin tilaisuuksissa.

Esimerkiksi toukokuussa Trumpin kampanjatilaisuus keskeytyi useita kertoja Pennsylvanian osavaltiossa. Ainakin viisi kannattajaa pyörtyi vuoron perään saman päivän aikana, uutisoi New York Post.

Tuolloin Trump syytti kirkkaita valoja, jotka osoittivat suoraan katsomoon.

– Ovathan valot tarpeeksi kirkkaat? Luulen, että siinä on syy, miksi ihmiset pyörtyvät, nuo järjettömät valot, Trump selitti tapahtunutta tuolloin.

Myöskään yleisöä Pennsylvaniassa lämmitellyt Donald Trump Jr. ei säästynyt osallistujien pyörtymisiltä. Hän reagoi hyvin samaan tyyliin kuin isänsä viimeisimmän tapauksen kohdalla:

– Olenko noin hyvä vai noin huono?

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja