Mainos

Taas mittavia poliisioperaatioita Pohjos-Irlannissa: Kaksi hälytystä kaapatuista autoista, alueita eristetty – Silminnäkijä: Kuului pamahdus ja näkyi mustaa savua

1:37
Pohjois-Irlannin lauantainen autopommin räjähdys tallentui kameralle.

Pohjois-Irlannin Londonderryn kaupungissa on ollut tänään kaksi poliisioperaatiota kaapattujen autojen takia. Silminnäkijän mukaan toisessa tapauksessa viranomaiset räjäyttivät pakettiauton hallitusti.

Poliisi eristi maanantaina kadun asuinalueella Londonderryn kaupungissa Pohjois-Irlannissa tarkistaakseen pakettiauton turvallisuusuhkien varalta, kertoo uutistoimisto Reuters. 

– Kolme naamioitua miestä kaappasi valkoisen pakettuauton ja heitti auton takaosaan esineen ennen kuin hylkäsivät sen, kertoo poliisin edustaja uutistoimisto Reutersin mukaan. 

Uutistoimisto Reutersin silminnäkijän mukaan paikalta kuului pamaus ja pakettiautosta nousi mustaa savua sen jälkeen, kun asevoimien pomminpurkurobotti meni sisälle autoon.

Silminnäkijän mukaan poliisi kertoi tapahtumapaikalla, että asevoimat valmistautuvat räjäyttämään pakettiautossa olevan räjähteen hallitusti. 

Myös toinen operaatio

Poliisilla oli kaupungissa maanantaina myös toinen operaatio. 

Poliisin kertoi Twitterissä, että noin iltapäivällä neljä naamioitua miestä kaappasi ajoneuvon. Yhdellä miehistä oli ase. He komensivat kahta autossa ollutta henkilöä ajamaan Lonemoor Roadille ja jättämään auton sinne. Poliisi kertoi Twitterissä, että kyseistä aluetta eristetään.

Lauantaina Londonderryssa räjähti autopommi sen jälkeen, kun naamioituneet miehet olivat varastaneet auton. Kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja