Syyte: Turvallisuusalan opettaja läpsi, kouri ja kuristi alaikäisiä oppilaita Ylivieskassa

Turvallisuusalan opettajaa syytetään oppilaiden läpsimisestä, kourimisesta ja uhkailusta Ylivieskassa. Miespuolista opettajaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta, lievistä pahoinpitelyistä, laittomasta uhkauksesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Oulun käräjäoikeudessa alettiin helmikuun alussa käsitellä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDUssa tuntiopettajana työskennelleen turvallisuusalan opettajan epäiltyjä rikoksia. 

Syytekohtia on yhteensä 15. Ne ajoittuvat vuosille 2021–2023 ja teot ovat tapahtuneet Ylivieskassa.  

Syytteiden mukaan opettaja muun muassa läpsi opiskelijoita takapuolelle oppitunneilla ja koulun käytävillä sekä kouraisi opiskelijaa sukuelinten kohdalta. Hän myös uhkaili oppilaita hakkaamisella ja muulla väkivallalla.

Läpsintää liikuntasalissa

Opettajan syytteitä käsiteltiin Oulun käräjäoikeudessa kolmena päivänä. Epäiltyjä seksuaalirikoksia käsiteltiin kokonaan suljetuin ovin.

Syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta koskevat esimerkiksi tilanteita, joissa opettaja on läpsinyt tai hieronut oppilaita tai uhannut heitä suusanallisesti väkivallalla.

Oppilaitoksen liikuntasalissa opettaja oli voimankäytön oppitunnilla syytteen mukaan lyönyt tai läpsäissyt kämmenellään lattialla vatsallaan maannutta, tapahtuma-aikaan 17-vuotiasta opiskelijatyttöä takapuoleen.

– En voinut vastustaa, oli opettaja tämän jälkeen tokaissut.

Teko tapahtui muiden opiskelijoiden nähden, ilman asiallista syytä ja ilman tytön suostumusta. Syytteen mukaan tapahtunut nolostutti tyttöä.

Toista tyttöä opettaja oli syytteen mukaan kopeloinut takaapäin niin ikään liikuntasalissa haastavan asiakkaan kohtaamisen oppitunnilla, kun hän oli lyönyt yllättäen kädellään ohitseen kävellyttä opiskelijaa takapuoleen. Tämäkin teko tapahtui toisen opiskelijan nähden, ilman asiallista syytä ja ilman asianomistajan suostumusta ja se loukkasi asianomistajan koskemattomuutta. 

Hierontaa luokassa, kourintaa käytävällä

Epäasiallista käytöstä oli esiintynyt myös luokkatiloissa. Eräässä tapauksessa  opettaja tuli syytteen mukaan hieromaan tapahtuma-aikaan 16-vuotiasta tyttöoppilasta käsin takaapäin niskasta ja hartioista, yllättäen ja pyytämättä, minkä oppilas koki ahdistavana.

Oppilaitoksen aulatiloissa opettaja oli hermostunut lattialla lojuvista sählymailoista niin, että hän uhkasi kahteen eri kertaan yksikössä opiskelevaa, tapahtuma-aikaan 16-vuotiasta poikaa ja toista opiskelijaa hakkaamisella, mikäli nämä vielä jättävät mailat lattialle. 

Syytteet lievistä pahoinpitelyistä tulivat tilanteista oppilaitoksen käytävätiloissa.

Yhdessä tilanteessa opettaja oli tullut yksikössä opiskelevaa, tapahtuma-aikaan 17-vuotiasta poikaa kohden ja tehnyt tälle ruumiillista väkivaltaa tarttumalla tai kouraisemalla tätä kädellään haarovälistä eli sukuelimen kohdalta. 

Toisessa tilanteessa opettaja oli tehnyt yksikössä opiskelevalle pojalle ruumiillista väkivaltaa tarttumalla tätä taitetulla käsivarrellaan yllättäen kiinni kaulalta ja puristamalla tätä niin, että tälle oli aiheutunut hengitysvaikeuksia.  

Uhkailua aulassa

Syyte laittomasta uhkauksesta luettiin tilanteesta, jossa opettaja oli oppilaitoksen aulatiloissa uhkaillut toista opettajaa ja opiskelijoita ulkoisilta ominaisuuksiltaan kaasusumutinta muistuttavalla, niin sanotulla harjoituskaasusumuttimella. Hän oli napsutellut kädessään esineen varmistinta ja ojentanut sitten esinettä laukaisuasennossa heitä kohden.

– Jos pojat rupeaisivat riehumaan, niin tästä sitten lähtis, opettaja oli lausahtanut tilanteessa.

Syyttäjä vaatii 3–5 kuukauden pituiseen ehdollista vankeusrangaistusta.

Opettaja kiistää kaikki syytteet ja vaatii niiden hylkäämistä. Hänet on irtisanottu tehtävistään.

Asiassa annetaan tuomio myöhemmin. 

Lue myös:

    Uusimmat