Sisällissota Syyriassa on jatkunut jo kolme vuotta. Saarretuissa kaupungeissa, kylissä ja pakolaisleireillä kuollaan Amnestyn mukaan tälläkin hetkellä nälkään tai perusterveydenhuollon puutteeseen.
YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n tietojen mukaan yli 2,5 miljoonaa syyrialaista on paennut ulkomaille, heistä puolet on lapsia. Maan sisällä yli 4 miljoonaa on joutunut pakenemaan kodeistaan. Avun tarpeessa on yhteensä 9,3 miljoonaa ihmistä.
– Hyökkäykset siviiliväestöä kohtaan ovat laajoja ja systemaattisia, toteaa Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Susanna Mehtonen.
– Sodan kummatkin osapuolet ja eri aseelliset ryhmittymät ovat syyllistyneet sotarikoksiin muun muassa tekemällä summittaisia hyökkäyksiä eli sellaisia hyökkäyksiä, jossa ei ole eroteltu sotilaallisia ja siviilikohteita.
Osa hyökkäyksistä kohdistuu lisäksi saarrettuihin kaupunkeihin, pakolaisleiriin tai asumuksiin, joista ei ole edes mahdollista paeta.
Saarretut ihmiset kuolevat nälkään
Damaskoksen lähellä Yarmoukissa on kuollut 128 ihmistä nälkään viime kesänä alkaneen piirityksen jälkeen.
– Nälän lisäksi ihmiset kuolevat ihan tavallisiin sairauksiin, koska perussairaanhoitoakaan ei enää ole, Mehtonen muistuttaa.
Amnestyn tutkijat ovat keränneet todisteita ihmisoikeus- ja sotarikoksista haastattelemalla pakolaisia muun muassa Libanonissa pakolaisleireillä. Mehtonen toivoo, että ihmisoikeus- ja sotarikokset päätyvät joskus oikeuteen.
