Puutteellinen käyttöohje vaikutti kymmenien ihmisten loukkaantumiseen Komet Bomb -ilotulitteesta uutena vuotena. Turvatekniikan keskuksen Tukesin tekemissä teknisissä tutkimuksissa pommeista ei löytynyt rakenteellisia vikoja.
Tukesin mukaan Komet Bomb räjähtää liian nopeasti, jos pommin tulilangan suojusta ei ole poistettu ennen sytyttämistä. On varsin todennäköistä, että valtaosassa onnettomuustapauksista suojus jäi poistamatta. Tuotteen käyttöohjeissa ei kehotettu poistamaan suojusta.
-Käytössämme ei kuitenkaan ollut tapauskuvauksia yksittäisistä onnettomuuksista, koska ne ovat poliisitutkinnan asia. Näihin tapauksiin liittyy paljon yksilöllisiä piirteitä, Tukesin toimialajohtaja Heikki Salonen täsmentää.
Tekniset tutkimukset ovat osa Tukesissa tehtävää laajempaa selvitystä, joka kattaa koko prosessin Komet Bombin hyväksymisestä tuotteen myyntiin ja käyttöön. Tukesissa pyritään saamaan lopulliset johtopäätökset valmiiksi huhtikuun loppuun mennessä.
-Otamme aikanaan kantaa siihen, kuuluvatko tällaiset tuotteet markkinoille. Itse en ole vielä lopullista kantaa muodostanut, toimialajohtaja Salonen toteaa. Salonen ei halua ottaa kantaa tuotteen maahantuojan vastuuseen. Poliisiviranomaiset selvittävät parhaillaan onnettomuuksia ja niihin liittyviä vastuukysymyksiä.
Tukes valitsi tutkimuksiin yli neljä sataa vähittäismyyjiltä eri puolilta maata palautunutta Komet Bomb -ilotulitetta. Noin viisikymmentä pommia on tähän mennessä laukaistu ja lisäksi kymmenkunta on purettu mahdollisten rakennevirheiden selvittämiseksi.
