Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
Sveitsin ykkösketjun laidassa pelannut Kevin Fiala ajettiin ulos rajun polvitaklauksen seurauksena joukkueen ottelusta Kanadaa vastaan. Pelirangaistuksella saattaa olla seurauksia otteluun Leijonia vastaan.
Fiala jyräsi ottelun toisessa erässä kovaa päin Kanadan Dylan Cozensia. Kaksikon jalat osuivat voimalla yhteen, minkä seurauksena Cozens lensi jäähän näyttävästi, mutta pystyi tällistä huolimatta jatkamaan peliä.
Los Angeles Kingsia NHL:ssä edustava Fiala sai välittömästi kostoksi poikittaista mailaa kahdelta kanadalaispelaajalta. Näistä Kaiden Guhlen isku Fialan ylävartaloon meni niin ikään tuomariston videotarkistukseen. Sen seurauksena Fiala ajettiin ottelusta ulos ja Guhlelle tuomittiin kahden minuutin rangaistus.
Kanada tasoitti rangaistusten aikana ottelun 2–2:een juuri polvitaklauksen saaneen Cozensin osumalla.
Fiala menee seuraavaksi kisojen kurinpidon tutkittavaksi. Mahdollinen pelikielto olisi Sveitsille iso menetys tiistaina lohkovaiheen päättävään Suomi-otteluun, josta Leijonat tarvitsee todennäköisesti ainakin pisteen päästäkseen mukaan MM-kisojen puolivälieriin.
Fiala teki Kanadaa vastaan turnauksen neljännen osumansa yhtä monessa pelissä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää