Suurin osa suomalaisista kannattaa parveketupakoinnin kieltämistä lailla, ilmenee Taloustutkimuksen terveysjärjestö Suomen ASH:lle tekemästä tutkimuksesta.
Tutkimukseen osallistuneista miltei kaksi kolmasosaa kannatti parveketupakoinnin kieltämistä lailla ja reilu neljännes vastusti kieltoa.
Tutkimuksen mukaan lähes kolme neljäsosaa väestöstä pitää tupakkalain tavoitetta savuttomasta ja nikotiinittomasta Suomesta hyvänä. Myös tupakoivista yli 40 prosenttia pitää tavoitetta hyvänä.
Asuinpaikkakunnista parveketupakoinnin kieltoa kannatettiin vähiten Helsingissä, joskin sielläkin kannatus oli yli 50 prosenttia.
Pienin kannatus parveketupakointikiellolle oli vähiten koulutusta saaneiden keskuudessa, vaikka heilläkin kannatus oli yli 50 prosenttia.
Tutkimukseen vastasi 2 499 henkilöä.
Aineisto koottiin ennen kovinta korona-aikaa
Tutkimusaineisto kerättiin maaliskuun alussa, jolloin koronaepidemia oli Suomessa vasta aluillaan.
– Parveketupakoinnin ongelmat ovat tulleet selvästi esille kevään aikana. Nyt, kun kotona oleskelua on jatkunut pidempään, kieltoa saattaisi kannattaa jopa useampi, toiminnanjohtaja Mervi Hara Suomen ASH:stä toteaa tiedotteessa.