Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen

Suomen suurimpiin tapahtumajärjestäjiin lukeutuva Loud n' Live Promotions Oy hakeutuu yrityssaneeraukseen. 

Loud n' Live Promotions Oy kertoo tiedotteessaan jättäneensä asiaa koskevan hakemuksen Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuteen tänään. Yhtiö kertoo hakevansa työrauhaa loppuvuoden ja ensi vuoden konserttien ja festivaalien täysipainoiseen toteuttamiseen. 

– Haemme järjestelyä turvataksemme tulevien tapahtumiemme järjestämisen. Meillä on edessä vielä tänä vuonna monia erittäin hyvin myyneitä tapahtumia. Lisäksi ensi vuodelle on tiedossa lukuisia festivaaleja ja konsertteja, kertoo Loud n' Live Promotions Oy:n toimitusjohtaja Kalle Keskinen.

Suurimpina velkojina yhtiössä ovat sen omistaja Kalle Keskinen ja hänen lähipiirinsä. Samalla Loud n' Liven hallitusta vahvistetaan pitkän linjan hallitusammattilaisilla. Saneerausmenettelyn myötä sijoittajat ovat yrityksen tiedotteen mukaan lupautuneet jatkamaan yhtiön toiminnan rahoittamista toiminnan turvaamiseksi.

– Järjestelyn myötä saamme liiketoimintamme jatkumaan tuottavana käytännössä saman tien. Odotamme myöskin positiivista tulosta helmikuussa päättyvältä tilikaudeltamme. Tavoitteenamme on lisäksi, että pystymme maksamaan velvoitteemme maksujärjestelyä nopeammassa tahdissa, Kalle Keskinen korostaa.

Loud n' Live Promotions Oy kertoo tiedotteessaan talousongelmien aiheutuneen paljolti korona-ajan rajoitteiden vuoksi.

– Meillä oli kymmeniä konsertteja, jotka oltiin jo siirretty kuusi kertaa ja taas aloitettu muun muassa niiden markkinointi. Samaan aikaan emme saaneet minkäänlaista koronatukea toimintaamme, Keskinen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat