Suuri mysteeri ratkesi – Cheekin ja Elastisen yhteistyökuviot julki

Cheek ja Elastinen yhdistävät voimansa. Luvassa on kaksi areenakonserttia sekä uutta musiikkia.

Suomen suurimmat hiphop-tähdet Cheek ja Elastinen lyövät viisaat päänsä yhteen. 

Kaksikko tekee kaksi Profeetat-nimellä kulkevaa areenakonserttia, Turun Gatorade Centerissä perjantaina 28. huhtikuuta 2017 ja Helsingissä Hartwall Arenalla lauantaina 29. huhtikuuta 2017. Liput tulevat myyntiin torstaina 1. joulukuuta kello 9.00.


Tulevilla keikoilla artistit esittävät biisejään sekä yhdessä että erikseen.

– Nyt on täydellinen hetki meille molemmille lähteä tekemään tätä ja ottaa happea samalla sooloprojekteista. Mulla oma saaga jatkuu vuonna 2018 kolmannen osan muodossa. Sitä ennen on Profeettojen aika, Cheek iloitsee tiedotteessa.

– Ajatus Profeetoista on kytenyt jo vuosia. Aina kun olemme vierailleet toistemme keikoilla, on idea bändistä ja yhteisistä keikoista noussut esiin. Voimien yhdistäminen vaati pitkän duunin sekä valmistelut, nyt on oikea hetki meille molemmille. Energian määrä lavalla kertautuu, ja odotan ainutlaatuisia iltoja, Elastinen hehkuttaa.


Profeetat-nimi on peräisin Cheekin ja Elastisen vuonna 2013 julkaisemasta yhteisbiisistä. Tiedotteessa paljastetaan myös, että artistit ovat tänä syksynä tehneet yhdessä lisää uutta musiikkia. Ensimmäinen single Sinuhe julkaistaan tiistaina 29. marraskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat