Suunnistamassa olleet koululaiset löysivät huonokuntoisen ilveksen – eläin toipuu hoidossa jopa viikkoja

Jämsässä opettajan johdolla suunnistamassa ollut koululuokka törmäsi pururadalla pötköttelevään ilvekseen, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Ilves oli vaikuttanut sairaalta ja loukkaantuneelta, ja paikalle soitettiin poliisipartio. Myös paikallisen Eläinkodin Timo Salonen hälytettiin paikalle, ja hänen avustuksellaan ilves pyydystettiin häkkiin ja kuljetettiin eläinlääkärin vastaanotolle.

Ilvekselle annettiin kapilääkitys ja se kuljetettiin jatkohoitoon Eläinkotiin toipumaan ja aterioimaan. Eläinkodin Salosen mukaan kyseinen ilves on melko nuori, reilun vuoden ikäinen. 

Hän arvelee, että ilveksen heikon kunnon syynä saattaa olla sen syömä kapinen kettu tai supi.

– Aika voipuneena se on. Sille annettiin antibiootit, että katsotaan nyt miten se lähtee, Salonen kertoo MTV Uutisille.

Ilves toipuu Eläinkodilla jopa kolmesta neljään viikkoa, jonka jälkeen se palautetaan luontoon.

Poliisin mukaan ilves oli kiinniotettaessa niin heikkona, että se ei jaksanut vastustella hoitoa pientä murinaa ja työkalujen puremista lukuun ottamatta.

Metsäpedon löytyminen huonokuntoisena ei Salosen mukaan ole tavanomaista. 

– Ei tämä tuiki harvinaista ole, mutta ei tavanomaistakaan.

Lue myös:

    Uusimmat