Susijengin 18-vuotias peliaikakuningas tarkkailun alla – "Yritän olla miettimättä sitä"

Tulevaisuuden tähti Mikael Jantunen keräsi eniten peliminuutteja Bosniaa vastaan 1:42

Mikael Jantunen kahmi Susijengistä eniten vastuuta, kun Suomi kaatoi Bosnia-Hertsegovinan koripallon MM-jatkokarsinnassa pistein 85-81 Espoossa torstaina.

Pääkuvan videolla Jantusen haastattelu kokonaisuudessaan. Hän kommentoi muun muassa torstain kotiottelun loistavaa tunnelmaa.

Vasta 18-vuotias Jantunen pelasi lähes 28 minuuttia ja summasi neljä pistettä sekä kuusi levypalloa.

Jantunen on ensimmäinen Susijengissä esiintynyt 2000-luvulla syntynyt pelaaja. Debyytti oli jo alla, mutta torstain ottelu oli ensimmäinen "tosipeli" maajoukkueessa. 

Nuorukaisen esitykset ovat herättäneet huomiota myös Pohjois-Amerikassa. Utahin yliopiston koripalloväkeä vieraili tällä viikolla Suomessa tarkkailemassa Jantusta, joka pyrkii keskittymään vain suorituksiinsa parketilla.

– Yritän olla miettimättä yleisesti sitä, mitä ympärillä tapahtuu ja keskittyä näihin tärkeisiin otteluihin. Totta kai se on hienoa, että yliopistot huomioivat ja ottavat yhteyttä. Se on se seuraava vaihe todennäköisesti pelaajauralla, Jantunen kommentoi MTV Sportille karsintapelin jälkeen.

Alla Susijengin pistekunkun Sasu Salinin kommentit voitosta.

Susijengillä tiukka kamppailu Bosniaa vastaan –"10 minuuttia vain katseltiin" 2:14

Lue myös:

    Uusimmat