Susi valkoisen hirven haaskalla – riistakamera tallensi harvinaisen upeita kuvia kovasta elämästä metsässä
Riistakamera tallensi huhtikuussa Nurmijärvellä upeita otoksia alueella viihtyneestä sudesta. Susi kävi valmiiksi katetussa ruokapöydässä syömässä valkoisen hirven ruhoa.
Nurmijärven riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Tommi Nylund kertoo, että kuvissa näkyvä susi viihtyi Nurmijärven pohjoisosassa kahdesta kolmeen viikkoa.
Sudesta kertoi ensimmäisenä Nurmijärven Uutiset.
Nylundin mukaan hän sai tammikuussa soiton riistakameran omistajalta, että lumihangesta on löytynyt hirven ruho. Soittaja pyysi lupaa laittaa valkean sarvipään lähelle riistakameran. Lupa heltisi ja tuloksena on hienoja otoksia sudesta, kotkista ja muista helpon aterian perässä hirven ympärillä koikkelehtivista metsän asukkaista.
– Epäillään, että auto olisi töytäissyt hirveä joskus tammikuussa. Hirvi on luultavasti saanut siitä kipeää ja kuollut muutaman sadan metrin päähän tiestä. Paikka on luonnonsuojelualueella, eikä siellä liikuta kovin paljoa, niin ruho pysyi piilossa, Nylund pohtii.
Valkoisia vasojakin tavattu alueella
Nylundin mukaan ruhon löytäjä oli nähnyt sarven ja eläimen peräpään pistävän esiin hangesta.
Toiminnanjohtaja kertoo, että Nurmijärven alueella liikkuu susia silloin tällöin. Lähinnä läpikulkumatkalla. Nyt luonnossa ilman ihmiskäsiä syntynyt haaska houkutteli suden viipymään paikalla pidempään.
Valkoisia hirviäkin on tavattu silloin tällöin.
– Se on jonkinlainen geenivirhe. Joitain valkoisia vasojakin on tavattu. Hyvinkäällä metsästäjät ampuivatkin valkoisen hirven, Nylund sanoo.
Nurmijärven suden matka on kevään tullen ilmeisesti jatkunut. Viimeisin havainto on parin viikon takaa.
Susi ja ilves viettivät aikaa hippaa leikkien Puolan vuoristossa pari vuotta sitten.
Uusimmat
-
12:09
Massiivinen ilotulitemyrsky kesken ottelun – kannattajien sekopäinen juhlinta tallentui videolle
-
11:59
Käytetyn sähköauton ostaminen: Kaksi erittäin tärkeää tarkastusta
-
11:55
Malli Saara Sihvonen odottaa kaksosia
-
11:54
Kaikkien aikojen takinkäännön tehnyt urheilupomo rajun kritiikin kohteena – Donald Trump riemastui: "Suuri, kaunis ja hohdokas sopimus"
-
11:51
Zelenskyi: Sadoilla tuhansilla puutetta juomavedestä – MTV seuraa sotaa
-
11:41
Kahovkan tulvavesi nostaa miinoja ja levittää tauteja, mutta Zelenskyi vakuuttaa vastahyökkäyksen etenevän suunnitellusti
-
11:39
Purra: Kehitysyhteistyörahoista kompromissi pöydässä, mutta kaikille se ei käy
-
11:27
Näin demarijohto kommentoi MTV Uutisten Tage Lindberg -selvitystä – Sanna Marin ei ota kantaa
-
11:23
Valtteri Bottas saa uuden velhon – F1-kokemus kunnioitettavaa sorttia
-
11:02
Suomalaistähti murskasi ikivanhan ennätyksen ja romahti tyhjän päälle: "Urani äärimmäinen päämäärä"
-
10:45
Miss Suomi -semifinalistit julkistetaan – suora lähetys kello 14.25
-
10:41
Isot lihakset lähtivät – megatähti riutui: "Tunsin pääni räjähtävän"
-
10:34
Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa
-
10:29
Rokote RS-virusta vastaan hyväksyttiin potilaskäyttöön EU:ssa
-
10:10
Saimaannorpat Amalia ja Tuukka siirrettiin onnistuneesti
-
10:02
Salkkarit-juonipaljastukset julki! Hahmo tekee järkyttävän löydön
-
09:52
Korkein hallinto-oikeus ei tutki ympäristöjärjestöjen ilmastovalitusta
-
09:51
Sari Essayah: Hallitus on kasassa ennen juhannussaunaa – kertoo, mikä jouduttaisi asioiden etenemistä
-
09:26
Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova HBO-dokumentti paljastaa ministereiden väliset rajut väännöt: "Supervaikeaa"
-
09:15
Niina Kuhdan ja Jussi-rakkaan hääkuvat julki – tältä näytti hääpukuyrittäjän upea morsiuspuku
-
Lataa lisää