Susanna Haavisto ystävästään Eija Ahvosta: Äänemme tutustuivat toisiinsa ensin

Hyvät ystävykset Susanna Haavisto ja Eija Ahvo ovat todella tunnettuja suomalaisia näyttelijöitä ja laulajia. Heidän yhteinen matkansa alkoi teatterin pukuhuoneesta ja jatkuu vielä vuosikymmentenkin jälkeen. Mikä saa tosiystävyyden säilymään vuodesta toiseen?

Susanna Haavisto valittiin vuonna 1976 Helsingin kaupunginteatteriin paikkaamaan raskaana olevaa näyttelijää. Tuolloin hän tapasi ensimmäistä kertaa pienessä pukuhuoneessa tulevan parhaan ystävänsä, Eija Ahvon.

– Kunnolla tutustuimme hieman myöhemmin, kun sain pienen roolin näytelmästä "Ihmisvihaajat". Eijalla oli siinä suurempi rooli, Haavisto muistelee.

Haaviston mukaan hän ei ensin tutustunut ollenkaan ihmiseen, vaan ääneen. Kohtauksessa, jossa Haavisto ja Ahvo hyräilivät samaa laulua Susannalle tuli tunne, että nämä kaksi ääntä kuuluvat yhteen.

– Siitä saakka olemme olleet erottamattomat, kuin paita ja pehva! Haavisto naurahtaa.

Samat virheet mahdollisia

Haaviston mukaan hänen ja Eija Ahvon suurin yhdistävä tekijä on asenne. Molemmat suhtautuvat ammattiinsa sen vaatimalla vakavuudella, työtä ei hoideta niin sanotusti vasemmalla kädellä. Myös elämän arvot sekä suhtautuminen maailmaan ovat ystävysten ajatusmaailmassa lähekkäin.

– Joku juuri sanoi että olemme Eijan kanssa aivan samannäköisiä. Vaikka emme muistuta toisiamme lainkaan! Haavisto nauraa.

– Ehkä meillä on jokin yhteinen ilme, joka on vuosien saatossa kehittynyt molemmille. Tietyissä tilanteissa saatamme vieraan silmään etäisesti näyttää toisiltamme.

Haavisto sanoo ystävyyden juurtuneen jo niinkin syvälle, että esiintyessä jopa samat virheet ovat mahdollisia.

– Me hengitämme Eijan kanssa samalla tavalla.

Aviopari ilman riitoja

Eniten Haaviston ja Ahvon välille eroa tekee luonne. Kun Eija Ahvo on tarkka ja käytännöllinen, Haavisto kuvailee itseään taivaanrannanmaalariksi. Tässä ystävyyssuhteessa vastakohdat tosin toimivat toistensa täydennyksinä.

– Me emme Eijan kanssa oikeastaan riitele, Haavisto kertoo.

– Olen sanonut että olemme välillä kuin aviopari, mutta ilman perheriitoja.

Pientä kahnausta toki ilmenee välillä, kuten aina vanhoilla ystävyksillä jotka eivät pelkää mielipiteensä sanomista suoraan. Haaviston mukaan hyvään ystävyyteen kuuluu toisen oman, henkilökohtaisen maailman kunnioitus.

Kiintymys, rakkaus, kunnioitus

Haaviston mukaan hänen ystävyytensä Ahvoon kulkee useimmiten nimikkeellä "avioliiton jatke". Kun on asioita joita ei välttämättä halua eikä voi kertoa aviomiehelle, on ihanaa kun ne voidaan jakaa hyvän ystävättären kanssa.

– Ystävyydessä tärkeintä mielestäni on lujan kiintymyksen lisäksi kunnioitus sekä yksityishenkilönä, että kollegana. Myös rakkaus samoja asioita kohtaan on tärkeää.

Näiden kohtien täyttämisessä Haavisto ja Ahvo ovat eittämättä onnistuneet; hauskoja hetkiä on matkan varrella kertynyt paljon ja yhtä tiettyä on vaikea äkkiseltään muistaa.

– Olemme olleet paljon matkoilla yhdessä, reissuilta tietysti on ihania muistoja.

Pienen mietinnän jälkeen Haavisto antaa neuvon, jonka avulla ystävykset ovat päässeet takuuvarmasti arjesta irti. Molemmat ovat sormet ristissä sanoneet kotona menevänsä "seminaariin", vaikka todellisuudessa ystävykset varaavat yhdessä hotellihuoneen ja rentoutuvat muun muassa saunomalla.

– Kotiin palatessa on sitten kehuttava seminaariin osallistuneita vuolaasti, Haavisto kertoo iloisesti.

– Suosittelen tätä ehdottoman lämpimästi kaikille!

Lue myös:

    Uusimmat