Tilanne terrorismiuhkien suhteen on Euroopassa ja samalla Suomessa vakavampi kuin koskaan. Näin arvioi suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari. Supon tiedossa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole nimenomaan Suomea vastaan kohdistuvia iskusuunnitelmia.
Supo ei myöskään ole muuttanut viimeisintä, vuodentakaista uhka-arviotaan. Sen mukaan Suomi ei ole minkään terroristijärjestön ensisijainen kohdemaa, mutta yksittäisten terroritekojen uhka on kohonnut myös täällä.
Pelttari kertoo, että Suomesta Irakin ja Syyrian konflikteihin lähteneiden vierastaistelijoiden määrä suhteessa muslimiväestöön on maailman suurin. Suomesta konfliktialueille on lähtenyt arviolta noin 80 ja Suomeen palanneita vierastaistelijoita on parisenkymmentä.
Supon tietojen mukaan Suomesta lähtenyt henkilö on myös tehnyt itsemurhaiskun konfliktialueella Irakissa. Hän oli Suomen kansalainen. Pelttari ei tarkentanut iskun ajankohtaa tai uhrimäärää eikä kertonut, oliko tekijä mies vai nainen.
Pelttari sanoo, että supon tietojen mukaan Suomesta konfliktialueille lähteneiden joukosta on noustu merkittäviin asemiin äärijärjestö Isisissä. Hän puhui terrorismin torjunnan kokonaiskuvasta tiedotustilaisuudessa Helsingissä.
Ei tiedossa iskusuunnitelmia Suomeen
Sisäministeri Paula Risikko (kok.) sanoi STT:lle pitävänsä parempana sitä, että tilanteesta puhutaan suoraan eikä asioita hyssytellä. Hän korosti, että viranomaiset tekevät hyvin paljon sen eteen, etteivät uhkat konkretisoidu minkäänlaiseksi väkivallaksi ja terroriteoiksi.
Tiedotustilaisuudessa Risikko kertoi toivovansa, että tiedustelulainsäädännön uudistaminen menee eduskunnassa eteenpäin. Vuoden lopussa päättyy esimerkiksi siviilitiedustelua pohtineen sisäministeriön asettaman työryhmän toimikausi.
Suojelupoliisille kaavaillaan uusia valtuuksia ulkomaan- ja kotimaan siviilitiedusteluun.
Uusimmat
-
07:02
Ukraina: Venäjä räjäytti Kahovkan padon, ukrainalaisjoukot edenneet Bahmutin alueella – MTV seuraa sotaa
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
05:46
Haitissa tulvat ja maanvyörymät aiheuttaneet yli 40 ihmisen kuoleman – "Vahinkojen suuruus on huomattava"
-
05:23
Kanadan pinta-alasta yli 3 miljoonaa hehtaaria on palanut – varoitus historian vakavimmasta maastopalokaudesta
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seurasi sotaa 5.6.2023
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
Lataa lisää