Supersuosittu Robin muistelee hämmentävintä fanikohtaamistaan

Robin
Robin kävi Huomenta Suomen aamuvieraana 30.8.
Julkaistu 31.08.2013 20:00(Päivitetty 03.09.2013 19:54)

Uuden Boom Kah -sinkkunsa perjantaina julkaissut teinitähti Robin täytti viikko sitten 15 vuotta. Jo puolitoista vuotta sitten läpimurtonsa tehneen laulajan suosio ei edelleenkään osoita laantumisen merkkejä.

Supersuosittu laulaja Robin julkaisi perjantaina uuden Boom Kah -sinkun, joka on ensimmäinen maistiainen nuorukaisen lokakuussa ilmestyvältä kolmannelta albumilta. Uuden levyn ohella Robinilla on viime viikkoina ollut aihetta juhlaan muutenkin, sillä tähti täytti vastikään 15 vuotta. Isojen kekkereiden sijaan vanheneminen otettiin vastaan rennosti, kakkua syöden.

– Siskopuoleni ja kaverini tulivat käymään. Ainakaan vielä ei tunnu erilaiselta, väsyttää ihan yhtä paljon kuin aina ennenkin, Robin vitsaili MTV3.fille vierailtuaan perjantaina Huomenta Suomen lähetyksessä.

Lahjojakaan Robin ei ollut toivonut – mutta faneilta synttäripaketteja on tullut useampia pyytämättäkin.

– Paketteja on tullut yllättävän paljon, arvostan niitä suuresti! Esimerkiksi tuli yksi hurjan kokoinen paketti, jossa oli muun muassa tosi monta suklaalevyä, pipo, itse tehty paita ja vaikka mitä. Ja ne oli kaikki yhdeltä ihmiseltä, Robin luettelee.

Puolentoista vuoden pyöritys

Robinilla on paljon omistautuneita faneja, mutta uhkaavilta tilanteilta laulaja on vielä onneksi välttynyt. Taannoiselta Oslon-reissulta mieleen muistuu kuitenkin yksi mieleenpainuvimmista fanikohtaamisista. Robin oli kaupungissa lämmittelemässä Justin Bieberiä.

– Hyvin hämmentävä tapaus oli se kun aikeenamme siellä oli mennä vain pääkadulle kävelylle: eihän se onnistunut, kun paikalle ilmestyi niin paljon edellisen illan keikalla olleita faneja, ettei meinattu päästä pois ollenkaan!

Robinin läpimurtohitin julkaisemisesta tulee tammikuussa täyteen jo kaksi vuotta. Sinä aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, ettei 15-vuotias laulaja tahdo itsekään hahmottaa ajankulua.

– Aika on mennyt törkeän nopeasti. Tuntuu siltä, että ihan vastahan me oltiin täällä Frontside Ollien julkaisun aikaan.

Uutta levyä saadaan vielä jokunen viikko odotella, mutta Robin paljastaa, että luvassa on ainakin yksi kiusaamisesta kertova kappale. Anonyymit-nimisessä kappaleessa otetaan kantaa etenkin netissä tapahtuvaan mollaamiseen.

– Itselläni ei ole omakohtaista kokemusta kiusaamisesta. Mutta kyllähän sitä näkee ja sitä kautta tiedostaa, että sitä on olemassa. Nyt löydettiin tapa jolla pystyttiin oikeasti kertomaan siitä aiheesta niin, ettei tule vain sellaista "älä tee noin" -tyylistä laulua, Robin kertoo.

Teinitähti Robin: Edessä viimeinen vuosi tutussa porukassa

Robin miehistyi silmissä – näin hän on muuttunut

Katso Robinin vierailu Huomenta Suomessa Katsomosta.

Upotettavan Youtube-videon id

(MTV3–IRINA MIKKOLA)

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki