Mirella peruu loppuviikon keikat.
Laulaja Mirella, 20, peruu loppuviikon keikkansa. Hän kertoo asiasta Instagramissa. Syy perumiseen on pitkittynyt flunssa ja akuutti poskiontelontulehdus.
Julkaisussaan hän avautuu jaksamisestaan, josta on paljon puhuttu ja kirjoiteltu eri medioissa.
– Tottakai on päiviä, kun väsyttää ja tuntuu vaikealta: Mä elän mun unelmaa, joka on samalla tosi haastava ammatti. Vaikeina päivinä olen yleensä saanut voimaa ja jaksamista musiikista. Alusta asti mun toive on ollut tuoda inhimillisyyttä minun musaan ja keikkoihin. Sen takia olen valinnut olla käyttämättä autotunea, joten kun ääni loppuu, se loppuu, Mirella kirjoittaa.
Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä!
Lue myös: Mirella keskeytti festivaalikeikkansa ja purskahti itkuun
Hän kertoo, että hiljattain järjestetyillä Wanaja-festivaaleilla hänen äänensä ei toiminut toivomallaan tavalla ja häneen iski paniikki.
– Halusin näyttää itselleni, että pystyn, mutta aliarvioin täysin sen, että kipeänä ei voi tehdä töitä. Nyt se kostautui näin. Minulle on tosi tärkeää, että pystyn keikoilla laulamaan, antamaan itsestäni 110 prosenttia ja samalla nauttimaan myös itse.
Mirella pahoittelee, että joutuu perumaan keikkojaan, mutta toteaa, että nyt on pakko levätä. Samalla hän kiittää tsemppaavista viesteistä, sekä huolenpidosta.
Mirella joutui keskeyttämään keikkansa Wanaja-festivaaleilla Hämeenlinnassa noin puoli tuntia sen alkamisen jälkeen.