Puijon Pesiksestä ei pystynyt uhkaamaan Sotkamon Jymyn asemaa Superpesiksen kärkipaikalla. Isännät saivat tosin vain kaksi sarjapistettä lähettäessään kuopiolaisvieraansa kotimatkalle voittolukemin 1-0 (2-1, 0-0).
Jymyn voiton varmistivat avausjakson kotiutuksillaan jokeri Mikko Huotari ja harvemmin iskevä Matti Meriläinen. Isäntien parhaat olivat vaihtaja Jani Komulainen (kärkilyönnit 6/8) ja etenijä Jarmo Heikkinen (4/5). Jymy oli kolmostilanteissa edellä murskaavasti 10-3.
PuPen lukkari Vesa Kaukiainen (0/1) onnistui jarruttelemaan tehokkaasti kainuulaisten peliä. Jarkko Perttula (5/9) rakensi tilanteita ja vain kahdesti kotiutuspaikkaan päässyt jokeri Sami Joukainen löi vieraiden ainoan juoksun.
Nurmo kukisti Kossun tylysti
Nurmon Jymy varmisteli hyviä asemiaan kohti jatkosarjaa ja vauhditti samalla Koskenkorvan Urheilijoiden syöksyä karsintoihin kukistamalla vieraansa yhden juoksun erolla lukemin 1-0 (4-4, 1-0).
Ottelun voittojuoksusta toisella jaksolla vastasi Jymyn Mikko Vainionpää. Isännät olivat pelin kolmostilanteissa edellä 16-13. Nurmolaisten parhaat olivat Markus Ojanperä (4/6) ja kahdesti kotiuttanut jokeri Antti Piuhola (3/7). Isäntien muut juoksut olivat myös Anttien, Kuusiston ja Tokkarin käsialaa.
KoU:n vaihtaja Tommi Murto (7/9) ja kaksi juoksua lyönyt Jere Dahlström (4/11) kuittasivat joukkueensa palkinnot, vaikka Dahlström pääsikin yrittämänä kotiutusta peräti seitsemän kertaa.
PattU rynni jatkopeleihin
Pattijoen Urheilijat varmisti paikkansa jatkosarjassa kukistamalla vielä jännittämään joutuvan Joensuun Mailan selkein lukemin 2-0 (4-2, 4-0). Isäntien Timo Lemponen (6/8) sinetöi avausjakson voiton kotiutuksellaan ja kiersi toisella jaksolla kakkosrajaleikkurinsa jälkeen kunnarin tyhjään kenttään.
PattU:n kakkospalkinnon pokkasi Jussi Kemilä (4/7). Jokeri Sami Ahola paukutti kolme kotiutusta.
Joensuulaista kunnariosastolle liittyi kopparien välistä yllättänyt Petri Kemppainen (9/11). Mika Laukkanen löi joukkueen toisen juoksun ja Jimi Heikkinen (7/10) onnistui vaihtajana.
Lippo jatkaa mitalijahtia
Karsintasarjaan matkaavasta Vimpelin Vedosta ei ollut uhkaamaan Oulun Lipon pääsyä jatkosarjaan, kun isännät antautuivat Saarikentällään oululaisvierailleen 0-2 (2-5, 0-4).
Lipon jatkosarjapaikkaa varmistelivat tehokkaimmin kuudesti kotiuttanut Jarmo Viittanen (6/11) ja yhden juoksun lyönyt Markus Meriläinen (5/6). Jokeri Mika Kilpeläinen (6/6) kiersi kunnarin tyhjään kenttään.
Vedon parhaat olivat ykköskärki Tuomo Lönnmark (5/7) ja kolmosena iskevä Mikko Rantalahti (5/6). Kolmostilanteilla mitaten Veto oli altavastaajana lukemin 7-15.
Kitee jäänee kakkoseksi
Kiteen Pallon kolmen pisteen arvoinen voitto Seinäjoen Maila-Jusseista lukemin 2-0 (6-0, 9-0) oli laiha lohtu, sillä vielä jumboryhmä Seinäjoen kohtaava Sotkamo ei pystyne menettämään kahdella jäljellä olevalla kierroksella neljän pisteen karkumatkaansa. Kiteeläisistä juoksujuhliin osallistuivat ahkerimmin kunnarin ja yhden tavallisen juoksun iskenyt Sami Partanen (10/10) ja neljästi kotiuttanut Pasi Pirinen (6/11). Kolme juoksua mieheen löivät myös Toni Kohonen ja jokeri Petri Raittila.
Vain kaksi pistettä saavuttaneen Jussien aktiivisimmat olivat Antti Soini (4/6) ja Jonne Kemppainen (4/5).
Simo Eerikäinen upotti Kouvolan
Hyvinkään Tahko pääsi hengähtämään kukistettuaan voimattoman Kouvolan Pallonlyöjät Pihkalassa selkein lukemin 2-0 (3-1, 7-1). Avausjakson isännille iski kauden toisen kunnarinsa myötä jokeri Simo Eerikäinen, jonka illan saalis oli 1+4 lyötyä juoksua. Molempien jaksojen voittojuoksu syntyi Eerikäisen kahden kotiutuksen arvoisella läpilyönnillä.
Tahkon tilanteet rakensivat Antti Vihtkari (6/7) ja jokerivaihtaja Juha Korhonen (6/8). Veikka Ketoselle kahden juoksun läpilyönti ajossa tuotti kauden ensimmäiset tavalliset kotiutukset aiemman kunnarin jatkoksi. Tahkon kakkospalkinnon pokkasi pakkoraossa polttajaksi joutunut ja kuudesti lyöntivuorossa väliin jätetty Miika Rantatorikka.
KPL:lle ei ollut iloa jokerivaihtaja Antti Järvisen (10/12) hurjasta pelivireestä. Järvinen rakensi vieraiden 11 kolmostilanteesta peräti seitsemän. Hän myös löi joukkueensa juoksut jokerikotiuttaja Toni Juurakon epäonnistuessa kaikissa kuudessa kotiutusyrityksessään.
Miesten Superpesis torstaina:
Vimpeli-Oulu 0-2 (2-5, 0-4)
Vimpeli: 0 1 1 0 = 2 0 0 0 0 = 0 0 Oulu: 5 0 0 0 = 5 0 2 0 2 = 4 2
Vimpeli: Mikko Rantalahti 0/1, Antti Pajala 0/1, Tero Lassila 1/0, Janne Kangasaho 1/0.
Palkitut: I Tuomo Lönnmark, II Mikko Rantalahti.
Oulu: Tuomas Tervonen 0/1, Sami Parttimaa 0/1, Markus Meriläinen 1/1, Ari Nyrhinen 0/1, Matti Pellikka 0/1, Jaakko Antila 0/1, Antti Vehkaperä 0/1, Marko Pelkonen 1/0, Jarmo Viittanen 6/0, Pasi Pohjola 0/1, Mika Kilpeläinen 1+0/1.
Palkitut: I Jarmo Viittanen, II Markus Meriläinen.
Tuomarit: Jyrki Käki ja Ville Hukkanen.
Yleisöä: 1128.
Sotkamo-Kuopio 1-0 (2-1, 0-0)
Sotkamo: 0 1 1 0 = 2 0 0 0 0 = 0 1 Kuopio: 1 0 0 0 = 1 0 0 0 0 = 0 0
Sotkamo: Mikko Kuosmanen 0/1, Jani Komulainen, jr 0/1, Mikko Huotari 1/0, Matti Meriläinen 1/0.
Palkitut: I Jani Komulainen jr, II Jarmo Heikkinen.
Kuopio: Jussi Pulkkinen 0/1, Sami Joukainen 1/0.
Palkitut: I Vesa Kaukiainen, II Jarkko Perttula.
Tuomarit: Juha Laurila ja Matti Lähteenmäki.
Yleisöä: 1635.
PattU,Raahe-Joensuu 2-0 (4-2, 4-0)
PattU,Raahe: 1 2 1 0 = 4 2 1 1 0 = 4 2 Joensuu: 0 2 0 0 = 2 0 0 0 0 = 0 0
PattU,Raahe: Jussi Kemilä 0/1, Marko Rasinkangas 0/1, Jarkko Kokko 1/1, Jari Törmänen 1/0, Timo Lemponen 1+1/1, Antti Mäkelä 1/0, Sami Ahola 3/0, Timo Kallio 0/2, Jarkko Pesola 0/2.
Palkitut: I Timo Lemponen, II Jussi Kemilä.
Joensuu: Jimi Heikkinen 0/1, Mika Laukkanen 1/0, Petri Kemppainen 1+0/1.
Palkitut: I Petri Kemppainen, II Jimi Heikkinen.
Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen.
Yleisöä: 1092.
Nurmo-Koskenkorva 1-0 (4-4, 1-0)
Nurmo: 2 0 0 2 = 4 0 1 0 0 = 1 1 Koskenkorva: 1 3 0 0 = 4 0 0 0 0 = 0 0
Nurmo: Teijo Kankaanpää 0/2, Markus Ojanperä 0/1, Mikko Vainionpää 1/1, Antti Kataja-Rahko 0/1, Antti Kuusisto 1/0, Antti Tokkari 1/0, Antti Piuhola 2/0.
Palkitut: I Markus Ojanperä, II Antti Piuhola.
Koskenkorva: Markus Kettunen 0/1, Tommi Murto 0/2, Juha Suorauha 2/0, Jere Dahlström 2/0, Hannu Kiukkonen 0/1.
Palkitut: I Tommi Murto, II Jere Dahlström.
Tuomarit: Jaakko Korkonen ja Timo Siekkinen.
Yleisöä: 1820.
Kitee-Seinäjoki 2-0 (6-0, 9-0)
Kitee: 1 0 0 5 = 6 6 2 1 0 = 9 2 Seinäjoki: 0 0 0 0 = 0 0 0 0 0 = 0 0
Kitee: Juha-Matti Sirviö 0/1, Saku Kapanen 0/4, Sami Partanen 1+1/4, Pasi Pirinen 4/1, Toni Kohonen 3/1, Ville Huuhtanen 1/2, Petri Pennanen 1/0, Petri Raittila 3/0, Joni Nousiainen 0/2, harhat 1.
Palkitut: I Sami Partanen, II Pasi Pirinen.
Seinäjoki:
Palkitut: I Antti Soini, II Jonne Kemppainen.
Tuomarit: Niko Kaukovalta ja Timo Hilska.
Yleisöä: 1205.
Hyvinkää-Kouvola 2-0 (3-1, 7-1)
Hyvinkää: 2 0 1 0 = 3 4 0 0 3 = 7 2 Kouvola: 1 0 0 0 = 1 1 0 0 0 = 1 0
Hyvinkää: Pasi Kokkonen 0/2, Antti Vihtkari 0/1, Timo Rantatorikka 2/1, Riku Rantanen 1/1, Veikka Ketonen 2/0, Simo Eerikäinen 1+4/2, Juha Korhonen 0/2, Valtteri Ketonen 0/1.
Palkitut: I Simo Eerikäinen, II Miika Rantatorikka.
Kouvola: Antti Järvinen 2/0, Petteri Solasaari 0/2.
Palkitut: I Antti Järvinen, II Sami Karjala.
Tuomarit: Antti Paavola ja Mikko-Jussi Laakso.
Yleisöä: 1411.
Sotkamo 23 10 8 4 1 164- 97 50 Kitee 23 7 11 3 2 176- 87 46 Nurmo 23 9 5 2 7 151- 96 39 Oulu 23 9 5 2 7 144- 124 39 PattU,Raahe 23 9 3 6 5 171- 119 39 Kuopio 23 8 4 4 7 180- 149 36 Hyvinkää 23 7 6 3 7 154- 126 36 Joensuu 23 8 3 5 7 131- 121 35 Koskenkorva 23 7 5 1 10 173- 140 32 Kouvola 23 5 2 1 15 113- 162 20 Vimpeli 23 1 6 1 15 77- 217 16 Seinäjoki 23 0 0 2 21 60- 256 2
Seuraavat ottelut:
31.7. Kouvola-Nurmo, Joensuu-Sotkamo, Kuopio-PattU,Raahe, Oulu-Kitee, Seinäjoki-Vimpeli.
(MTV3-STT)