Superkuun rippeiden lisäksi taivaalta voi tällä viikolla bongata meteoreja ja avaruusaseman

Keskiviikon ja torstain välisenä aamuyönä voi nähdä tähdenlentoja pilvien lomasta, kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursa.

Ursan tiedottajan Anne Liljeströmin mukaan Kvadrantidien meteoriparven kesto on vain joitain tunteja.

Liljeströmin mukaan niin sanottu superkuu saattaa myös himmentää loistollaan tähdenlentojen näkyvyyttä. 

Viime yönä loistanut superkuu oli nähtävissä eri puolilla maailmaa. Superkuuksi kutsutaan tilannetta, jossa kuu on radallaan lähimmässä pisteessä Maata täydenkuun aikaan. Kuu oli täysi tänä aamuna neljän jälkeen Suomen aikaa.

Kansainvälisen avaruusasema ISS:n voi nähdä paljain silmin aamutaivaalla reilun viikon ajan.

Lue myös:

    Uusimmat