Suositun poptähden tappaminen oli protestoijille liikaa – yli 160 kuollut Etiopian mielenosoituksissa

Yli 160 ihmistä on kuollut väkivaltaisissa mielenosoituksissa Etiopiassa viime päivien aikana.

Toinen mokoma on loukkaantunut, ja yli tuhat ihmistä on pidätetty. Kuolleista toistakymmentä kuului maan turvallisuusjoukkoihin ja loput olivat siviilejä.

Mielenosoitukset alkoivat tuntemattomien hyökkääjien ammuttua kuoliaaksi suositun poplaulajan Hachalu Hundessan maanantaina pääkaupunki Addis Abebassa. Hachalu kuului maan suurimpaan etniseen ryhmään oromoihin, mikä kiristi maan etnisiä jännitteitä.

Hachalu antoi musiikillaan äänen oromokansan poliittiselle ja taloudelliselle syrjäyttämiselle, kunnes heihin kuuluva pääministeri Abiy Ahmed nousi valtaan hallitusten vastaisten mielenosoitusten päätteeksi toissa vuonna. Vallanvaihdosta huolimatta monet oromot kokevat yhä jääneensä marginaaliin.

Viranomaisten mukaan ihmisiä on kuollut sekä etnisten ryhmien välisissä väkivaltaisuuksissa että turvallisuusjoukkojen tappamina.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja