Suosittu hääkirkko oli palaa Hyvinkäällä, varasto kärähti – poliisi tutkii tapausta tuhopolttona

Hyvinkään vanhassa kirkossa oli viime yönä palonalku, joka saatiin sammutettua. Kirkon varastorakennus sen sijaan tuhoutui tulipalossa.

Palonalku oli kirkon seinässä ikkunanpielessä. Palomiehet joutuivat aukaisemaan kirkon seinää saadakseen palon sammutettua, mutta muuten 1800-luvun loppupuolella rakennettu arvokas puukirkko säilyi vaurioitta.

Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tuhötyönä, mutta rikoksesta epäiltyä ei ole. Poliisi on puhuttanut yöllä ihmisiä.

– Alustavan tutkinnan perusteella on selvinnyt sellaisia seikkoja, jotka tukevat tätä epäilyä. Eli syttymissyy ei ole luonnollinen, vaan tulipalo on tahallaan sytytetty, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Leif Malmberg Itä-Uudenmaan poliisista.

Ohikulkija teki palohälytyksen Uudenmaankadulle puoli kolmen aikaan, kun huomasi ilmiliekeissä olevan varaston kirkon pihassa. Varasto sijaitsee parinkymmenen metrin päässä kirkosta, ja siellä säilytettiin puutarhatyövälineitä ja -kalustoa.

Palomestari Harry Häyrisen mukaan on epätodennäköistä, että kirkon palonalku olisi peräisin varastosta lentäneistä kipinöistä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Hyvinkään vanha kirkko on suosittu hääkirkko.

Kirkko sijaitsee Hyvinkään keskustassa.
Poliisi jatkaa tutkintaa. Seuraavaksi alueelta kerätään valvontatallenteet.

Lue myös:

    Uusimmat