Hallituksen muodostaja Orpo: Tilanne on vielä huonompi kuin ajattelin

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo ja puheenjohtajat pitää tiedotustilaisuuden hallitusneuvottelujen etenemisestä.

Hallituksen muodostaja Petteri Orpon (kok.) mukaan talouden raamit ovat työväline ja ne annetaan tämän päivän aikana reformiryhmille. Neuvotteluissa olevia talousraameja ei tulla julkaisemaan. Orpon mukaan iso kuva ja painotukset löytyivät "aika helposti".  

– Pelastavaa talouden kasvua ei ole näköpiirissä.

Orpon mukaan, jos mitään ei tehdä, tilanne pahenee. Rahaa tarvitaan lisää muun muassa vanhuspalveluihin ja koulutukseen.

– Jos se kehittyy noin, voidaan heittää hyvästit hyvinvointiyhteiskunnalle.

Orpon mukaan niin sanottu 6+3-ohjelma pysäyttää tämän kehityksen.

– Kun saimme tämän tilannekuvan, tilanne on vielä huonompi kuin ajattelin, Orpo sanoo.

Orpo viittaa sanoillaan selvitykseen Suomen valtion taloudellisesta tilanteesta. 

Mikäli mitään ei tehtäisi, Orpon mukaan neljän vuoden jälkeen tulisi sopeuttaa kerralla 12 miljardia. 

Orpolta kysytään tiedotustilaisuudessa, kuinka paljon sopeutuksista on suoria leikkauksia.

– En pysty antamaan tuohon vielä tarkkaa vastausta, hän vastaa. 

Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran mukaan on tärkeää ymmärtää, että talouden ohjauksia laitetaan reformipöytiin. 

– Vaikka niukkuutta ollaan jakamassa näiden Petterin esittämien kuvien takia, koska haluamme säilyttää hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuudessakin, tämä ei ole koko kuva siitä, mitä hallitusneuvotteluissa tehdään.

Purran mukaan on määrä pohtia niitä osa-alueita, mihin halutaan panostaa lisää. 

– Suomi ei ole oleskeluyhteiskunta, Purra sanoo ja kertoo siteeraavansa presidentti Sauli Niinistöä

RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson sanoo puolueelle olevan tärkeää, että ehdotetuista toimenpiteistä tehdään vaikutusarvioita. Henrikssonin mukaan on selvää, että 2 prosentin BKT:n tasoa on tavoiteltava. 

Kristillidemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah kertoo puolueen jakavan "huolestuttavan tilannekuvan". Essayahin mukaan työhön ja yrittämiseen ei tule lisätä verotusta. 

Aamulla painavin viesti koski myös taloutta

Orpo astui aamulla jo tuttuun tapaan kameroiden eteen. Painavin viesti koski taloutta.

Orpon mukaan tiistaina on tarkoitus antaa talouden alustavat raamit reformipöydille. Tätä kautta saadaan Orpon mukaan työhön mukaan "talouden realismia".

Orpon mukaan puolueilla ei ole suuria erimielisyyksiä.

Hallitusneuvotteluja vetävän Orpon sanoo, että mitä enemmän hallitus pystyy tekemään työllisyystoimia, sitä vähemmän on painetta suorien säästöjen tekemiselle.

– Tärkeä sana on uskottavuus. Saadaan kasvua, työllisyyttä, lisää verotaloja valtiolle ja ihmisille lisää ansiotuloja. Julkisen talouden pakollista sopeuttamista tehdään, Orpo sanoo.

Hallitusohjelman talousraamit oli tarkoitus saada pakettiin jo maanantaina, mutta niiden yksityiskohdista saadaan Orpon mukaan virallista tietoa vasta, kun hallitusohjelma on kokonaisuudessaan valmis.

– Tämä on kasvun ja terveen julkisen talouden talousraami, Orpo totesi tiistaina.

"Terveen talouden raami"

Kokoomuksen julkilausuttu tavoite on kasata kuuden miljardin budjettitasapainotus. Helsingin Sanomien tietojen mukaan työllisyystoimilla yritetään kuitata kokonaisuudesta jopa 2 miljardia euroa.

MTV Uutiset kysyi tiedotustilaisuudessa Orpolta, miten hän suhtautuu siihen, että valtiovarainministeriön mukaan työllisyystoimilla on mahdollista saada aikaan vain miljardin säästöt. 

Onko vaarana, että talousraamista tulee toiveiden tynnyri?

– Me emme tee täällä toiveiden tynnyriä, Orpo sanoo.

– Tavoitteiden pitää olla kunnianhimoisia. Tavoitteena on, että alkavan hallituskauden aikana syntyy 100 000 uutta työpaikkaa. Jos siinä onnistuttaisiin, se vahvistaisi julkista taloutta noin kahdella miljardilla, Orpo jatkaa.

Väestön ikääntyminen on Orpon mukaan yksi Suomen suurimmista haasteista.

– Meillä on työikäisistä niin iso osa työelämän ulkopuolella. Siihen täytyy löytyy lääkkeitä. Me emme muuten pärjää.

– Jos ihmisille saataisiin töitä ja kannusteet kuntoon, niin heidän elämänsä, perheensä ja kotinsa tilanne paranisivat. Me säästäisimme sosiaaliturvamenoissa ja työttömyyden hoitomenoissa. Lisäksi yritykset saisivat työvoimaa.

"Minäkin toivon, että rahaa olisi"

Orpon mukaan talouden luvut ovat tällä hetkellä "valitettavasti todella huolestuttavia". Orpo sanoo myös itse toivovansa, että rahaa olisi käytössä enemmän tärkeisiin asioihin, mutta hänen mukaan näin ei ole.

– Velkaantumisen määrä on niin syvä. Valtiovelkojen korot nousevat. Kerralla sitä (alijäämää) ei pystytä purkamaan, kun joku tuntuu sitäkin pelkäävän, että liikaakin tehdään.

– On pakko tehdä jykeviäkin toimenpiteitä, jotta suunta kääntyy.

Samaan aikaan valtion täytyy huolehtia ihmisten keskeisistä palveluista, Orpo sanoo. Näiksi Orpo luettelee sosiaali- ja terveyspalvelut, koulutuksen, opetuksen ja turvallisuuden.

– Yhtälö ei ole helppo, mutta sitä me ratkomme, koska jonkun se on tehtävä.

Orpon mukaan todennäköisellä tulevalla hallituksella on myös asioita, jotka se "haluaa laittaa kuntoon".

– Kuten vaikka perusopetus.

Soten uudistamisesta Orpo sanoi, että edellisen hallituksen luoman perusrahoitusmallin mukaan soteen lisätään rahaa yli viisi miljardia euroa.

– Se on 25 prosenttia. Se on hurja määrä. Pitää lisätä, mutta katsotaan, että voidaanko sote-järjestelmää kehittää niin, ettei rahaa tarvittaisi ihan niin paljoa samalla kun turvataan peruspalvelut, Orpo sanoo.

Näin Petteri Orpo kommentoi talousraamia aamulla:

Maanantaina purettiin "sometapahtumia"

Hallituksen muodostaja Orpo joutui maanantaina "purkamaan viikonlopun sometapahtumia", kuten hän itse asian muotoili.

Orpo kommentoi maanantaina, että erityisetsi perussuomalaisten ja RKP:n välinen sanaharkka purettiin "hyvissä ja rakentavissa" keskusteluissa.

Kokoomuksen puheenjohtaja vaikutti muistuttavan todennäköisiä hallituskumppaneitaan toteamalla medioiden edessä, etteivät julkiset sanailut kuulu neuvottelukuvioon.

– Kerrattiin pelisäännöt ja nyt minulla on hyvä mieli siitä, että töitä tehdään, Orpo sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat