Suomi saa yhä hillitä kaljarallia

Suomen ei tarvitse lakkauttaa 20 tunnin sääntöä, joka kieltää alkoholin tuomisen lyhyiltä matkoilta EU:n ulkopuolelle.

EY:n tuomioistuin antoi tänään tuomionsa tapauksessa, jossa selvitettiin Suomen viinantuontirajoitusten yhteensopivuutta EU:n lainsäädännön kanssa.

Tuomioistuin katsoi, että yhteisön oikeus ei estä ylläpitämästä kansallista lainsäädäntöä, jossa kielletään tai rajoitetaan EU:n ulkopuolelta tulevia matkustajia tuomasta maahan tiettyjä tavaroita, mikäli kielto on tarpeen julkisen moraalin, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden tai ihmisten terveyden ja elämän suojelemiseksi.

Suomi otti käyttöön alkoholintuonnin rajoitukset vuonna 1996, koska viinanhakumatkat Viroon ja Venäjälle olivat johtaneet kulutuksen kasvuun ja lisänneet järjestyshäiriöitä. EU-jäsenyyden astuessa voimaan 1995 oli tuontia vapautettu tuntuvasti.

Tuomioistuimen mielestä Suomen lainsäädännössä säädetty poikkeus alkoholintuonnin tullittomuuteen ja verottomuuteen on tarkoitukseensa soveltuva ja välttämätön, todettujen häiriöiden poistamiseksi. Suomen rajoituksia voidaan perustella myös kansanterveyden suojelemisella, tuomioistuin totesi.

Suomi on sitoutunut vapauttamaan alkoholin tuontirajoitukset EU:n sisällä vuoden 2003 loppuun mennessä. Silloin EU-maista saa alkaa tuoda omaan käyttöön 20 litraa väkeviä, 90 litraa viiniä ja 110 litraa olutta. Viron tullessa ajan mittaan EU:n jäseneksi lyhenevät nämä EU:n sisäiset hakumatkat tuntuvasti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat