Suomi korvauksiin entisen poliisijohtajan oikeudenkäynnin venymisestä

Suomi joutuu maksamaan korvauksia entiselle poliisiosaston rikosylitarkastajalle, jonka oikeudenkäynti venähti kohtuuttoman pitkäksi. Keijo Suuripään vuosien takaista lahjusrikkomusjupakkaa puitiin lähes neljä vuotta hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) mukaan pieleen meni myös siinä, että korkein oikeus tuomitsi syytetyn ilman suullista oikeuskäsittelyä. Epäillyn virka-aseman vuoksi Helsingin hovioikeus käsitteli asian ensimmäisenä oikeusasteena. Se hylkäsi lahjussyytteen todistajia kuultuaan.

Rikosjupakka liittyi Belgiassa 1998 ajettuun poliisien EM-ralliin. Kartanlukijana toimineen Suuripään ralliautossa oli väärät rekisteritiedot, ja hän oli kerännyt sponsoritukea yritykseltä, jolta sisäministeriön poliisiosasto hankki atk-laitteita.

Suuripää sai päiväsakkoja lahjusrikkomuksesta ja väärennyksestä, ja hänet siirrettiin tuomion vuoksi siviilivirkaan.

Tuhosi uraa ja mainetta

EIT:n mukaan korkein oikeus joutui arvioimaan jupakassa todistajanlausuntojen uskottavuutta todistajia näkemättä. Ongelmallista oli myös se, etteivät Suuripää ja hänen avustajansa saaneet tilaisuutta reagoida suunnitelmiin muuttaa hovioikeuden ratkaisua.

Ihmisoikeustuomioistuin muistuttaa, että rikosjuttu vaikutti kielteisesti Suuripään uraan ja maineeseen. Se viittaa Suomen lakiin, jonka mukaan tällaiset tapaukset kuuluisivat kiireellisesti käsiteltäviin asioihin.

Suomi joutuu maksamaan Suuripäälle 6 250 euroa vahingonkorvauksia ja 2 500 euroa oikeudenkäyntikuluja.

Asianajaja Simo Ellilän mukaan päätöksessä on tärkeää se, että EIT tuomitsi vain vajaat neljä vuotta kestäneen prosessin.

- Suuripään oikeudenkäynnin kestoa voidaan jopa pitää lyhyenä, koska samantyyppisissä asioissa oikeudenkäynnit kestävät tavallisesti jopa viidestä kahdeksaan vuotta, Ellilä sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat