Suomen ja Italian miesten tennismaajoukkueet ovat valmistautuneet huolella Davis cupin Euro-Afrikan ykköslohkon toisen kierroksen kamppailuun. Viikonvaihteessa Helsingin Talissa käytävän mittelön voittaja etenee maailmalohkon karsintaan ja tavoittelemaan paikkaa 16 parhaan tennismaan joukkoon.
Italian joukkue on harjoitellut Talissa jo viime viikon maanantaista lähtien päästäkseen sinuiksi kentän nopean pinnan kanssa. Ammattilaiset tavoittelevat äärimmäisen harvoin ATP-pisteitä ja dollareita vauhdikkailla sisäkentillä.
-Me olimme harjoitusleirillä Oulussa keskiviikosta lauantaihin. Siellä on vieläkin nopeampi alusta ja matalampi pallon pomppu, Suomen joukkueen kapteeni Olli Rahnasto kertoi.
Suomen pelaajat halusivat harjoitella Oulussa. -Ajattelen heidän kanssaan samoin. On helpompaa siirtyä nopealta kentältä hitaammalle, ja meille jää hyvin aikaa viimeistelyyn Talissa, Rahnasto perusteli valmistautumistaktiikkaa.
Italian ja Suomen joukkueet ovat kohdannut vain kerran aikaisemmin Davis cupissa. Syksyllä 1999 Sardiniassa pelatussa maailmanlohkon karsinnassa Italia oli täpärästi parempi voitoin 3-2. Vain reilut kahdeksan kuukautta aiemmin Italia taipui Ruotsille Davis cupin loppuottelussa.
-Olin seuraamassa Suomen edellisen ottelun täällä Helsingissä, kun he voittivat Slovenian, Italian maajoukkueen kapteeni Corrado Barazzutti kertoi. -Emme aio aliarvioida vastustajaa. Edessä on erittäin kova taistelu, ensimmäistä kertaa kapteenina toimiva Barazzutti jatkoi.
Italiassa omilta kovat odotukset
Italiassa tennisväki ja media odottavat omiltaan vain voittoa. Tappio olisi järkytys seitsemän kertaa Davis cupin loppuottelussa pelanneelle maalle. Tämän myönsi Adriano Panattan ja Paolo Bertoluzzin kanssa Italialle mestaruuden 1976 voittanut Barazzutti. -Meillä on paineita voitosta. Mutta viimeksikin Suomi pystyi pelaamaan meitä vastaan vahvasti, Barazzutti pyöritteli.
Molemmat kapteenit kertoivat, ettei joukkueissa järjestetä karsintaa pelipaikoista. Kipparit valitsevat pelaajansa mm. harjoitteluvireen perusteella. Barazzuttilla poiminta on ehkä kimurantimpaa kuin Rahnastolla, sillä Italian kokeneimmat pelaat kieltäytyivät maajoukkuekomennuksesta.
Barazzutti erehtyi tammikuisen nimityksensä perään toteamaan, että aikoo panostaa nuoriin kehittyviin pelaajiin. Kokeneet, noin 30-vuotiaat konkarit ottivat tämän epäluottamuslauseena. Nuorille Federico Luzzille, Mose Navarralle, ja Filippo Volandrille Suomi-ottelu on ensimmäinen esiintyminen Davis cupissa. Vincenzo Santopadreakaan ei voi kutsua maaotteluiden konkariksi, sillä hän on pelannut yhden kaksinpelin Espanjaa vastaan.
Rahnasto valitsee parin kaksinpeleihin ja nelinpelimiehistön nelikosta Ville Liukko, Tuomas Ketola, Jarkko Nieminen ja Tapio Nurminen. -Olennaista ei ole miettiä kuka on vastassa. Tietenkin vastustajan peli analysoidaan, mutta tärkeintä on onnistua omassa pelissä, Rahnasto painotti 25 maaottelun kokemuksella. (MTV3)