Suomi hiljentyy joulunviettoon Turun joulurauhan julistuksen myötä

Yleisö julistuspaikalle kävellen tai julkisilla kulkuvälineillä, suosittaa poliisi.

Suomi hiljentyy puoliltapäivin joulunviettoon, kun Turku julistaa perinteiseen tapaan joulurauhan.

Julistus on luettu Turussa lähes katkeamattomana perinteenä 1300-luvulta saakka. Tiettävästi näin pitkää, liki yhtämittaista tapaa ei ole muualla. Ensimmäisiltä vuosisadoilta ei ole säilynyt tarkkoja sanamuotoja, mutta sisältö on aina kehottanut viettämään joulunaikaa sovussa.

Perusteet joulurauhan julistamiselle löytyvät Raamatusta maassa rauha -kehotuksesta jouluyönä. Julistus on historiallisesti ollut osa yhteiskuntajärjestystä, jossa kirkko oli keskeisessä roolissa. Keskiajalla joulurauha julistettiin useimmissa pohjoismaisissa kaupungeissa.

Julistus on jäänyt väliin joitain kertoja. Joulurauhaa ei tiettävästi julistettu isonvihan vuosina 1700-luvun alkupuolella, miliisilakon aikaan vuonna 1917 ja ilmapommitusten pelossa talvisotavuonna 1939. Myös 1800-luvun alkuvuosina se on mahdollisesti jäänyt välistä.

Nykyinen joulurauhan julistuksen kaava on vuodelta 1903. Ennen julistusta laulettava virsi Jumala ompi linnamme tuli tavaksi vuonna 1903 sortokauden ollessa pahimmillaan.

Dronet kielletty lähistöllä

Joulurauhan julistus on joulun suurin yleisötapahtuma Lounais-Suomessa ja paikalle odotetaan tuhansia ihmisiä. Paikalle saapuva ihmismäärä ruuhkauttaa poliisin mukaan liikenteen, ja liikennevaikutukset saattavat ulottua laajalle alueelle.

Poliisi suosittaa, että paikan päälle tulevat saapuisivat mieluiten julkisilla kulkuneuvoilla tai kävellen.

Tapahtumapaikan ilmatila on suljettu kilometrin säteellä Vanhalta Suurtorilta. Dronen lennättäminen alueella on kielletty.

Lue myös:

    Uusimmat