Suomessa yhdeksän uutta koronakuolemaa viikon aikana

Suomessa on todettu yhdeksän uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL.

Kuolemat ovat tapahtuneet viime keskiviikon ja tämän päivän välillä. Yhteensä tautiin liittyviä kuolemia on todettu Suomessa koko pandemian aikana 1 039.

Suomessa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi tällä hetkellä sairaalahoidossa 98 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 22 ihmistä.

Kaikkien sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut kolmella maanantaista. Tehohoidossa olevien määrä on noussut kahdella.

Rokotteita jaettu paljon

Koronarokotteen toisen annoksen on saanut Suomessa nyt hieman vajaat kolme miljoonaa ihmistä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Toisen annoksen osalta rokotuskattavuus on 53,9 prosenttia.

Rokotteen ensimmäisen annoksen on saanut 4,03 miljoonaa ihmistä eli 72,5 prosenttia väestöstä. Ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden määrä nousi eilisestä noin 6  000:lla. Toisen rokoteannoksen saaneita on noin 33  000 enemmän kuin vuorokautta aiemmin.

Prosenttiluvuissa on huomioitu koko Suomen väestö, ei vain rokotettava väestö eli yli 12-vuotiaat.

Lue myös:

    Uusimmat