Suomessa tutkittu jo 420 koronanäytettä: Uudet tartunnat kaikki kytköksissä Pohjois-Italiaan – Pirkanmaalla sairastuneille altistunut 20 ihmistä

Suomessa todettiin neljä uutta koronavirustartuntaa – kaikki tartunnat Pohjois-Italiasta 0:49

THL on ilmoittanut tänään neljästä uudesta koronavirustartunnasta, joista kaksi on Helsingin ja Uudenmaan (HUS) alueella ja kaksi Pirkanmaalla.

Kaiken kaikkiaan koronatartuntoja on nyt todettu Suomessa yhteensä 19. Tartuntoja on HUSin alueella 12, Pirkanmaalla 3 sekä Kanta-Hämeessä, Etelä-Karjalassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa kussakin yksi.

Tartuepäilyjä on huomattavasti enemmän. THL:n mukaan koronavirusnäyte oli eiliseen mennessä tutkittu Suomessa noin 420 ihmiseltä.

Pirkanmaalla tartunnoille altistuneita 20

Kaikki tänään ilmoitetut neljä tartuntaa kytkeytyvät Pohjois-Italiaan, jossa koronatapauksia on todettu eniten Euroopassa. Italian terveysviranomaiset päivittävät tartuntatilastoja joka päivä kello 19 Suomen aikaa. Eilisen tilaston mukaan sairastuneita oli 3916, kuolleita 197 ja taudista parantuneita 523. 

Pirkanmaan sairaanhoitopiirin mukaan tartunnan saaneet kaksi miestä ovat aikuisia ja olivat samaa matkaseuruetta aiemmin Suomessa todettujen tartunnan saaneiden kanssa.

STT:n haastatteleman Tampereen yliopistollisen sairaalan (Tays) infektiolääkärin Pertti Arvolan mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä on tiedossa noin 20 ihmistä, jotka ovat altistuneet nyt todetuille uusille tartunnoille.

Husin mukaan uudet tartunnat on todettu työikäisellä ja eläkeikäisellä miehellä. Husin mukaan altistuneet ovat tiedossa ja heihin on oltu yhteydessä.

Lue myös:

    Uusimmat