Suomessa todettu 426 koronatartuntaa ja neljä koronakuolemaa – THL: Rajoitukset ovat purreet eikä niitä ole syytä purkaa liian aikaisin

HUS:n johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi näkee valoa tunnelin päässä koronatilanteessa – Välimeren lomakin jo varattu 0:44
Uskooko HUSin johtajylilääkäri Suomen koronatilanteen helpottavan kesään mennessä?

Suomessa on raportoitu tänään 426 koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 

Kaikkiaan Suomessa on raportoitu 80 842 tartuntaa. Tartuntojen määrä täsmentyi puoliltapäivin. Aiemmin THL:n infossa mainittiin, että tartuntoja olisi ollut 429.

Koronavirukseen on Suomessa kuollut 866 ihmistä, joista neljän kuolemasta kerrottiin tänään. Sairaalahoidossa on yhteensä 235 ihmistä, joista tehohoidossa on 42, mikä on kolme vähemmän kuin eilen. Sairaalahoidettavien määrä laski keskiviikosta 15:llä.

Uusien koronavirustapausten määrä vähentyi Suomessa jo ennen pääsiäistä, ja tämä laskusuuntaus jatkuu edelleen, kertoi THL aamupäivän infossaan.

Taudin ilmaantuvuus on nyt noin 133 tartuntaa 100  000:ta asukasta kohden viimeisten kahden viikon aikana ja ilmaantuvuus on alentunut koko maan tasolla.

THL arvioi, että annetut suositukset ja rajoitukset sekä ravitsemisliikkeiden sulku ovat selvästi olleet vaikuttavia. Hyvä suuntaus voidaan saada jatkumaan, kun rajoituksia pidetään edelleen yllä eikä niitä pureta liian aikaisin eikä nopeaan tahtiin.

Ylilääkäri Taneli Puumalaisen mukaan vielä ei tiedetä, onko pääsiäisen vietolla ollut vaikutusta epidemian kulkuun. Tämä selviää vasta ensi viikolla.


Lue myös:

    Uusimmat