Koronatartuntojen ilmaantuvuus viidellä alueella alle kymmenen

Kotona tehtävät koronan kotitestit saapuvat pian kauppoihin – toimittaja testasi, millaisista testeistä on kyse 5:01
Kotona tehtävät koronan kotitestit saapuvat pian kauppoihin – toimittaja testasi, millaisista testeistä on kyse

Koronavirustartuntojen ilmaantuvuusluku kahden viikon ajanjaksolla sataatuhatta ihmistä kohden on nyt alle kymmenen Etelä-Savon, Keski-Suomen, Lapin, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiireissä, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Koko maan ilmaantuvuus on hieman alle 53. Korkein ilmaantuvuusluku, lähes 109, on nyt Päijät-Hämeessä.

Uusia koronavirustartuntoja raportoitiin sunnuntaina 162.

Viimeisen kahden viikon aikana on raportoitu yhteensä noin 2  900 tartuntaa, mikä on noin 900 vähemmän kuin edellisen kahden viikon aikana.

Suomessa on raportoitu kaikkiaan vajaat 89  000 tartuntaa.

Ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut Suomessa nyt lähes 35 prosenttia väestöstä ja toisen annoksen 3,8 prosenttia.

Sunnuntaihin mennessä ensimmäisen annoksen oli saanut yli 1,9 miljoonaa ihmistä.

Määrä kasvoi vuorokaudessa noin 40  000:lla.


Lue myös:

    Uusimmat