Suomessa on pian EU:n toiseksi korkein arvonlisävero – "Meni vähän överiksi"
Suomessa on pian EU:n toiseksi korkein yleinen arvonlisävero.
Hallitus kertoi eilen korottavansa yleistä arvonlisäveroa 1,5 prosenttiyksiköllä 25,5 prosenttiin.
Korotus tulee näkymään lähes kaikkien tavaroiden ja palvelujen hinnoissa, ja sen on arvioitu kasvattavan valtion kassaa noin miljardi euroa vuodessa.
Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) mukaan arvonlisäverotuksen korotukset on saatava voimaan jo kuluvana vuonna.
Korotus on osa pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen sopeuttamistoimia. Hallitus on hallitusohjelmansa mukaisesti sopeuttamassa julkista taloutta yhdeksällä miljardilla eurolla vaalikauden aikana.
MTV:n Huomenta Suomessa vieraillut Veronmaksajien Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen näkee korotuksen ylimitoitettuna.
– Jos ajattelee, että meillä on koko EU:ssa ainoastaan yksi maa tämän yläpuolella eli Unkari missä (arvonlisävero) on 27 prosenttia.
Suomi nousee yli myös pohjoismaiden tason. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa yleinen arvonlisävero on 25 prosenttia.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää kannusti aamun Huomenta Suomessa kuluttajia osallistumaan yhteisiin talkoisiin.
– Talkoisiin osallistuminen on pitkälti sitä, että tekee työtä Suomessa ja myös se, että vaikka kulutuksen verotus kiristyy, niin hankkii näitä palveluita missä hinnat nousevat. Eli esimerkiksi kotitalouspalveluita, majoituspalveluita sekä kulttuuri ja liikuntapalveluita.
Ruoan arvonlisävero ei nouse
Alennettuun 14 prosentin arvonlisäveroon, joihin kuuluu myös ruuan arvonlisävero, hallitus ei ole kajoamassa. Orpo on perustellut ruoan arvonlisäverotuksen korottamisen poissulkemista sillä, että se osuisi liian kipeästi pienituloisten arkeen.
– Hyvä ettei näihin alennettuihin nyt menty. Ruoan alv ei nouse eikä myöskään niiden lääkkeiden ja joukkoliikenteen ja muiden, jotka nousevat ensi vuonna 14:ään niin ne pysyvät siinä, Lehtinen sanoo.
Alennettu 14 prosentin arvonlisävero koskee tällä hetkellä elintarvikkeita sekä ravintola- ja ateriapalveluita.
– Onneksi hallitus on nyt korjannut linjaansa, että alennettuja ei nosteta vaan nostetaan pääverokantaa. Se on minusta oikein, mutta meni vähän överiksi tämän pääverokannan kanssa, Lehtinen lisää.
Miltä hallituksen sopeutuspaketti kokonaisuudessan näyttää? Onko hallituksen veropolitiikka oikeudenmukaista? Miten korotus vaikuttaa pienyrittäjiin? Katso koko haastattelu jutun alusta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää