Suomessa eniten avioeroja ja matalin syntyvyys

Suomalaiset ovat hanakampia eroamaan puolisostaan kuin muut pohjoismaalaiset. Suomessa oli viime vuonna lähes seitsemän avioeroa tuhatta avioitunutta ihmistä kohden. Islannissa vastaava luku oli vain viisi. Islantilaiset pysyvätkin aviossa Pohjolan tiiviimmin.

Asia käy ilmi Pohjoismaiden tilastollisesta vuosikirjasta. Samoista tilastoista selviää myös, että suomalaiset saavat vähiten lapsia Pohjoismaissa. Yhtä vähän lapsia syntyy Tanskassa.

Suomessa ja Tanskassa lapsia syntyy naista kohden keskimäärin 1,8.

Määrä on suurin Islannissa, Grönlannissa ja Färsaarilla. Islannissa lapsia syntyy keskimäärin 2,1, Grönlannissa 2,3 ja Färsaarilla 2,5.

Pohjoismaiden väestöstä 80-vuotiaita tai vanhempia on nyt 4-5 prosenttia, mutta määrän arvioidaan kasvavan 12 prosenttiin vuoteen 2040 mennessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat