Suomessa asuvan Clintonin vanhemmat pelkäävät mielensoittajia – miten Etelä-Afrikan levottomuudet rauhoitetaan?

6:01
Katso video: Clinton Page uskoo ex-presidentti Jacob Zuman kannattajien olevan mellakoiden taustalla – Miten Etelä-Afrikan levottomuudet saataisiin loppumaan?

Levottomuudet Etelä-Afrikassa ovat vaatineet tähän mennessä yli 200 ihmisen hengen, kerrotaan Suomen Etelä-Afrikan suurlähetystöstä.

Ryöstelyt ja levottomuudet ovat seurausta entisen presidentin Jacob Zuman vangitsemisesta.

Häntä syytetään muun muassa korruptiosta, rahanpesusta ja kiristämisestä.

Nykyinen presidentti Cyril Ramaphousa on luonnehtinut levottomuuksia pahimmaksi väkivallaksi sitten rotuerottelun 1990-luvun.

Kolme vuotta Suomessa asuneen eteläafrikkalaisen Clinton Pagen mukaan levottomuudet olivat odotettavissa, mutta niiden laajuus yllätti.

– Syitä levottomuuksiin on useita: köyhyys, epätasa-arvoisuus, eivätkä ihmiset kouluttaudu. Iso syy on myös työttömyys, Page sanoo.

– Ihmiset ovat turhautuneita koronavirukseen. Meillä on ollut kaksi sulkutilaa. Ihmiset menettävät työnsä ja rokotus on todella hidasta, eikä hallitus pidä kiinni lupauksistaan. Taustalla on ihmisten turhautuminen.

Mikä ihmisiä sitten niin kovin suututtaa Zuman pidätyksessä?

Page uskoo, että mellakoiden taustalla ovat Zuman uskolliset kannattajat.

Zuman puolue Afrikan kansalliskongressi (ANC) on ollut hallitseva puolue Etelä-Afrikassa vuodesta 1994.

Zuma on myös kotoisin KwaZulu-Natalista, missä mielenosoitukset alkoivat.

– Hän myös kuuluu zuluun, joka on vahva kulttuuri. Heidän kulttuurissaan, kun yksi kaatuu, muut kaatuvat mukana.

Korruption kitkeminen voisi lopettaa mellakat

Page uskoo, että levottomuuksien lopettamiseksi hallituksen olisi muun muassa päästävä eroon korruptiosta, luotava työpaikkoja, rakennettava kouluja ja parannettava maan infrastruktuuria.

– Ilman niitä on köyhyyttä ja epätasa-arvoisuutta. Pitää ehdottomasti päästä eroon korruptiosta ja laittaa rahaa sinne, missä sitä tarvitaan.

Page kertoo Johannesburgissa asuvien vanhempiensa olevan peloissaan ja huolissaan.

– Tällaisissa tilanteissa ei voi tietää, milloin oma talo joutuu tuhopolton kohteeksi. Mutta tällä hetkellä kaikki on hallinnassa.

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja