Suomen yllä harvinainen auringonroihupurkaus – vastaavaa ei 10 vuoteen: Revontulia voi nähdä tulevana viikonloppuna

Suomen yllä mitattiin viime yönä harvinainen auringonroihupurkaus. Vastaavaa ei ole tapahtunut viimeiseen kymmeneen vuoteen.

Ilmatieteen laitoksen avaruustutkijan Tiera Laitisen mukaan purkaus olisi ollut nähtävissä jo viime yönä upeina revontulina koko maassa, mutta tällä kertaa paksu pilvipeite esti näkyvyyden. Sen voimakkuus oli peräti 3,5 miljoonaa ampeeria.

– Purkauksen seurauksena olisi ollut nähtävissä komeita revontulia koko Suomessa, mutta valitettavasti paksu pilvipeite esti niiden näkymisen. On mahdollista, että revontulia voi nähdä vielä tulevina viikonlopun yöinä, mutta ei enää niin voimakkaana, kertoo Laitinen.

Parhaat mahdollisuudet revontulien näkemiseen on viikonlopun aikana Lapissa, jossa pilvipeite voi rakoilla. Muualla maassa on sateista ja pilvistä säätä luvassa.

– Todennäköisyys nähdä viikonloppuna revontulia on tavallista korkeampi koko maassa. Sateinen sää kuitenkin haittaa revontulien näkyvyyttä vielä koko viikonlopun ajan. Parhaat mahdollisuudet revontulien näkymiseen on Itä-Lapissa, jossa pilvipeitteen on ennustettu rakoilevan.

Kyseessä on auringon ulomman kaasukehän eli koronan massapurkaus, jonka seurauksena auringosta irtoaa iso kaasupilvi avaruuteen.

– Tämän kokoisia purkauksia tapahtuu useampia vuodessa, mutta erittäin harvat osuvat maahan. Purkaus oli suurin purkaus tämän aurigonpilkkujakson aikana eli viimeiseen kymmeneen vuoteen, lisää Laitinen.

Voi häiritä satelliitteja ja lentoliikennettä

Laitisen mukaan nämä magneettiset virrat voivat aiheuttaa häiriöitä myös tavallisessa sähköverkossa. 

– On mahdollista, että näin iso purkaus häiritsee myös lentoliikennettä, joka tapahtuu maapallon napa-alueilla. Minulla ei ole tiedossani, että onko häiriötä käytännössä ilmennyt. 

Purkaus häiritsee myös sateliittien toimintaa, koska suuret revontulet ovat sähköhiukkassadetta, mikä repii elektrodeja irti atomeista ilmakehästä.

– Tämä kasvattaa sitten ilmakehän sähkönjohtavuutta, mikä muuttaa radiosignaalien kulkunopeutta. Satelliittipaikannus signaalien kulkunopeuteen ja nyt kun siinä välissä on ilmakehänkerros, niin se muuttaa kulkunopeutta ja paikannus heikentyy tämän kerroksen vuoksi, selittää Laitinen.

Lue myös:

    Uusimmat