Suomen yleisurheilun EM-joukkue kasvoi huimasti – keihäsmiesten marssijärjestys ratkesi
Suomen joukkue yleisurheilun EM-kilpailuihin Roomaan on nyt 57 urheilijan kokoinen.
Suomen Urheiluliitto (SUL) nimesi kisajoukkueeseen 42 urheilijaa aiemmin nimettyjen 15 urheilijan seuraksi. Joukkueen lopullinen koko selviää torstaina, sanoo SUL:n GM Jani Tanskanen liiton tiedotteessa. Tuolloin selviää, ketkä kaikki valintakelpoiset urheilijat osallistuvat kisoihin.
Suomi saa EM-näyttämölle täyden kolmen urheilijan edustuksen useissa lajeissa, kuten naisten 100 ja 400 metrin aidoissa, moukarinheitossa, kuulantyönnössä, kolmiloikassa ja seiväshypyssä sekä miesten kolmiloikassa ja keihäänheitossa. Miesten keihääseen Oliver Helanderin seuraksi SUL valitsi Lassi Etelätalon ja Toni keräsen. Valintakelpoisia olisivat olleet myös Toni Kuusela ja Topias Laine.
– On hienoa, että meillä on useammassa lajissa täysi kolmen urheilijan edustus EM-kisoissa. Muutamassa lajissa meillä oli valintakelpoisia urheilijoita jopa enemmän kuin tuo täysi kiintiö. Näiden lajien edustajien valinnat olivat lopulta varsin selkeitä, Tanskanen sanoo.
Suomi saavutti edellisistä EM-kilpailuista Münchenistä vuonna 2022 neljä mitalia. Kaikki mitalistit, kultaa voittaneet estejuoksija Topi Raitanen ja seiväshyppääjä Wilma Murto sekä hopemitalisti kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä ja pronssimitalisti Etelätalo ovat mukana Roomaan lähtevässä joukkueessa.
Keskiviikkona EM-joukkueeseen valitut urheilijat
Miehet:
200 m: Samuel Purola, Oulun Pyrintö.
110 m aj: Santeri Kuusiniemi, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
20 km kävely: Aleksi Ojala, Urjalan Urheilijat.
Seiväs: Juho Alasaari, Laihian Luja, Urho Kujanpää, Tampereen Pyrintö.
3-loikka: Tuomas Kaukolahti, Kenttäurheilijat-58, Vantaa, Simo Lipsanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
Moukari: Aaron Kangas Kankaanpään seudun Leisku, Tuomas Seppänen, Noormarkun Nopsa.
Keihäs: Lassi Etelätalo, Joensuun Kataja, Toni Keränen, Limingan Niitto-Miehet.
Naiset:
100 m: Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott.
400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja.
1500 m: Sara Lappalainen, Borgå Akilles.
5000 m: Nathalie Blomqvist, IK Falken, Pedersöre.
10000 m: Nina Chydenius, Gamlakarleby IF Kokkola.
Puolimaraton: Alisa Vainio, Lappeenrannan Urheilu-Miehet.
100 m aj: Lotta Harala, Tampereen Pyrintö, Nooralotta Neziri, Jyväskylän Kenttäurheilijat.
400 m aj: Kristiina Halonen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet, Hilla Uusimäki, Kenttäurheilijat-58, Vantaa.
3000 m ej: Ilona Mononen, Lahden Ahkera.
Korkeus: Heta Tuuri, Turun Urheiluliitto.
Seiväs: Saga Andersson, Esbo IF, Elina Lampela, Oulun Pyrintö.
3-loikka: Jessica Kähärä, Mikkelin Kilpa-Veikot, Kristiina Mäkelä, Orimattilan Jymy, Senni Salminen, Imatran Urheilijat.
Kuula: Emilia Kangas, Kuortaneen Kunto, Senja Mäkitörmä, Varpaisjärven Vire, Lapinlahti, Eveliina Rouvali, Kuopion Reipas.
Kiekko: Helena Leveelahti, Virtain Urheilijat, Salla Sipponen, Tampereen Pyrintö.
Moukari: Suvi Koskinen, Kauhajoen Karhu, Krista Tervo, Karhulan Katajaiset.
Keihäs: Jatta-Mari Jääskeläinen, Turun Urheiluliitto.
4x100 m: Petra Häggqvist, Helsingin Kisa-Veikot, Lotta Kemppinen, HIFK-friidrott, Anniina Kortetmaa, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Anna Pursiainen, Espoon Tapiot.
4x400 m: Mette Baas, Joensuun Kataja, Aino Pulkkinen, Jyväskylän Kenttäurheilijat, Milja Thureson, Lahden Ahkera, Katriina Wright.
Aiemmin EM-joukkueeseen valitut urheilijat
Miehet:
100 m Samuli Samuelsson, Ikaalisten Urheilijat
110 m aj: Elmo Lakka, Jyväskylän Kenttäurheilijat
3000 m ej: Topi Raitanen, Helsingin Kisa-Veikot
Kolmiloikka: Aaro Davidila, Lapin Lukko Rovaniemi
Keihäs: Oliver Helander, Oulun Pyrintö
20 km kävely: Veli-Matti ”Aku” Partanen, Lappeenrannan Urheilu-Miehet
Naiset:
800 m: Eveliina Määttänen, Espoon Tapiot
100 m aj: Reetta Hurske, Tampereen Pyrintö
400 m aj: Viivi Lehikoinen, HIFK-friidrott
Korkeus: Ella Junnila, Tampereen Pyrintö
Seiväs: Wilma Murto, Salon Vilpas
Moukari: Silja Kosonen, Turun Urheiluliitto
Keihäs: Anni-Linnea Alanen, Oulun Pyrintö
Puolimaraton: Camilla Richardsson Esbo If (tulosraja myös 5000 ja 10 000 metrille)
Seitsenottelu: Saga Vanninen, Tampereen Pyrintö
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää