Suomen virallista Agricola-leivosta haetaan kansalaisäänestyksellä – mikä näistä hurmaa sinut?

Suomen suosituimmat leivontabloggarit ovat suunnitelleet Mikael Agricolalle oman leivoksen. Virallinen Agricola-leivos valitaan tänään alkavan kansalaisäänestyksen avulla. Voittaja julkistetaan Maailman kirjan päivänä 23.4.2014.

Tänään Mikael Agricolan päivänä juhlimme suomen kirjakielen syntyä ja lukutaidon kehittymistä Suomessa. Agricola kehitti suomalaisille oman kirjakielen kääntämällä Uuden testamentin suomeksi. Nyt Agricola on saamassa oman leivoksen Runebergin tapaan tunnustuksena uraauurtavasta työstään.

– Idea Agricola-leivoksesta syntyi ajatuksesta, että toisin kuin meille suomalaisille, oikeus omaan kirjakieleen ja lukutaitoon ei ole kaikille kansoille itsestäänselvyys. Tälläkin hetkellä maailmassa on 750 miljoonaa lukutaidotonta, heistä suurin osa naisia, Suomen Pipliaseuran viestintäjohtaja Terhi Huovari, kertoo kilpailun taustasta ja jatkaa:

– Agricola-leivoksen avulla haluamme muistuttaa suomalaisia lukutaidon merkityksestä demokratian edistäjänä. Lukutaito on perusihmisoikeus, joka poistaa köyhyyttä ja edistää tasa-arvoa.

Suomen virallinen Agricola-leivos valitaan kansalaisäänestyksen avulla osoitteessa www.agricola.fi. Leivosehdokkaat ovat neljän suositun leivontabloggarin kädenjälkeä. Äänestys päättyy pääsiäissunnuntaina 20.4. ja voittaja julkistetaan Maailman kirjan päivänä 23.4.

Ehdokkaat Agricola-leivokseksi:

Leivoksen A. on suunnitellut Hellapoliisi Kati Jaakonen:

Hellapoliisi-blogin Kati Jaakosen Agricola-leivos on valmistettu raaka-aineista, joita oli käytössä jo Agricolan aikaan. Leivonnaisessa on erilaisia elementtejä, kuten rouheita pähkinöitä, hapokkaita omenoita, ihanaa tuoksuvaa kanelia, lempeää vaniljakreemiä, omenamarmeladia ja nämä kaikki eri kerroksissa. Leivoksen kruunaa pinnan makea marenki. Tätä herkkua riittää pienikin palanen.

Leivoksen B. on suunnitellut leipomista rakastava kaksostyttöjen äiti Sini "Kinuskikissa" Visa:

Kinuskikissa-leivontayhteisön Sini Visa valitsi leivoksen päämauksi paahdetun valkosuklaan, koska uunissa valkosuklaa saa fantastisen, karamellimaisen maun. Raikkaat marjat symbolisoivat suomalaisuutta; niitä löytyy piilosta leivoksen sisältä. Päivä jääkaapissa pehmentää leivoksen keksikerrokset lusikoitaviksi, kun taas tuoreena leivos nautitaan sormin kerroksittain kuorrutetun pikkuleivän tapaan. Koristeiden aakkoset muistuttavat Agricolan julkaisemasta ”Abckiriasta”, joka oli ensimmäinen suomenkielinen kirja.

Leivoksen C. on suunnitellut Makeaa Murmelin Täydeltä –blogin perustaja ja Koko Suomi Leipoo -kisasta tuttu Heidi Harjula:

Makeaa Murmelin Täydeltä -blogin Heidi Hajulan Agricola-leivosta inspiroivat suomalaisuus, puhtaat raaka-aineet sekä perinteikkyys modernissa muodossa. Unelmankevyt puolukkamarenkitäyte, täyteläinen valkosuklaavaahto ja rapea kaurapohja yhdistävät tuttuja pohjoisia makuja, mutta tuovat myös aivan uudenlaista vivahdetta leivonnaiseen. Tätä leivosta jäät kaipaamaan!

Leivoksen D. on suunnitellut Painted By Cakes -blogin ylläpitäjä Emma Iivanainen. Emma oli myös viime vuonna mukana Koko Suomi leipoo -kilpailussa.

Painted by Cakes -blogin Emma Iivanainen sai inspiraation leivoksen koristeluun Albert Edelfeltin teoksesta, jossa Mikael Agricola on kuvattu kirjoittamassa sulkakynällä. Violetit kukat mukailevat leivoksen sisältä löytyvän boysenmarjahillokkeen väriä. Idea suklaaleivoksesta syntyi siitä, että kaakao ja suklaa tulivat Eurooppaan 1500-luvulla, jolloin myös Agricola teki elämäntyönsä suomalaisen kirjakielen kehittäjänä.

Leivosten reseptit löydät agricola.fi-sivustolta.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat