Suomen tuntematon urheilusuuruus palaa maajoukkuepaitaan – "Jäämies" noussut lajilegendaksi maailmalla

Poolbiljardin lajilegenda Mika Immonen on asunut jo 23 vuoden ajan New Yorkissa, mutta Suomella on yhä lämmin paikka mailataiturin sydämessä. Kesän alussa Immonen palaa pitkästä aikaa Suomen maajoukkuepaitaan, kun poolin EM-kilpailut järjestetään Tampereella 1.–11. kesäkuuta.

Tampereen piti isännöidä EM-kisoja jo 2020, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan koronapandemian takia.

– Ei tämä niin harvinaista ole, vaan joka vuosi käyn Suomessa. Ellen tule jouluna, tulen sitten kesällä käymään. Suomen kesä on fantastinen asia. EM-kisat tulivat nyt tähän näin, ja olen sen verran patrioottinen, että piti tulla edustamaan kotikisoihin, Immonen kuvaili toukokuun alussa Suomen biljardiliiton tilaisuudessa.

Immonen, 50, on voittanut pitkällä urallaan muun muassa 9-pallon ja 10-pallon maailmanmestaruudet. Hänet valittiin 2014 biljardin amerikkalaiseen Hall of Fameen ja nimetty 2000-luvun vuosikymmenen pelaajaksi, mutta suurelle suomalaisyleisölle Immonen on melko tuntematon lajisuuruus.

Myös Jäämies-lempinimellä (Iceman) tunnetun Immosen mukaan pool on huomattavasti kansainvälisempi laji kuin toinen suosittu biljardimuoto snooker, jonka MM-tapahtuma on kerännyt viime vuosina runsaasti tv-katsojia myös Suomessa.

– Snookerissa tietyt maat ovat aktiivisempia, etunenässä Englanti ja Kiina ja sitten on joitain muita Aasian maita. Pool on globaali laji. Sanoisin, että Eurooppa on dominoinut viime aikoina arvokisoissa, ja Aasiasta Filippiineillä ja Taiwanilla on todella kovia pelaajia. Singaporella on sellainen huippupelaaja kuin Aloysius Yapp ja jenkeissä Shane Van Boening, Immonen valistaa.

Matkalaukkuelämää

Immonen on viettänyt valtaosan vuosistaan matkalaukkuelämää, kuten mies itse muotoilee.

– Olen tänä vuonna ehkä 75 prosenttia ajasta kisoissa ja matkoilla. Siinä on positiivisia ja negatiivisia puolia. Jos pärjää hyvin, se vaikuttaa tienesteihin, mutta välillä jatkuva matkustelu on rankkaa. Mutta ei voi valittaa. Tuntuu, että meidän lajissamme eletään nyt vähän sellaista renessanssiaikaa, kun koronan aikana kaikki oli niin seisahduksissa.

Immonen tietää, että pelaajaura on väistämättä ehtoopuolella.

– Sanoisin, että vielä muutaman vuoden kiertelen kisoja, mutta pikkuhiljaa olen alkanut nauttia myös muista asioista. Menojalka ei vipata enää samalla tavalla, eikä matkustelussa ole enää samaa uutuudenviehätystä.

– Yksi kulta, mikä minulta puuttuu, on 8-pallon MM-kulta, joten se on vielä tavoitteena. Olisi kiva voittaa myös viisikymppisenä joku näistä grand slam -kisoista. US Open tai mikä tahansa MM-kisa. Se on ihan realistinen tavoite, kun katsoo, miten pelit ovat kulkeneet viime aikoina.

Oppia maratonurakasta

Azbilliards-sivuston mukaan Immosen suurin palkintorahapotti osui vuodelle 2009, kun suomalainen tienasi turnauksista vajaat 250 000 dollaria. Lopullisen nousunsa poolin kansainväliselle huipulle Immonen teki jo 1990-luvun lopulla.

Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva Immonen on hakenut pelipöydälle jo vuosien ajan mielenlujuutta juoksupolulta.

– Juoksu on ollut mulle aina sellainen asia, joka pitää ruodussa. Siitä olen saanut peräänantamattomuutta ja rauhallisuutta. Vuonna 1998 juoksin ensimmäistä kertaa maratonin, ja sinä vuonna ura lähti nousuun.

Pool-ottelu, samoin kuin pitkä juoksumatka, vaatii henkistä kestokykyä.

– Maratonin aikana on samanlainen fiilis kuin pelinkin aikana. Taustalla on hyvä henki ja paha henki. Huono alter ego sanoo, että miksi olet täällä, mene kotiin, mutta hyvä alter ego muistuttaa, miten paljon tämän asian eteen on tehty töitä.

– Itsensä rääkkääminen kasvattaa ja pitää kilpailutilanteessa ruodussa, kun on tiukka paikka.

"Olen globaali asukas"

Tampereen EM-turnaukseen Immonen lähtee mitali mielessä. Suomen miehet puolustavat joukkuekilpailussa EM-voittoaan.

– Saletisti tarkoitus on ottaa kultaa yhdestä tai miksei kahdestakin lajista. Joukkueella on EM-kultaa puolustettavana, joten sitä alemmaksi ei voi laittaa tavoitetta. Minulla on sukulaisia ja kavereita tulossa paikalle kisoihin, ja heille olisi kiva näyttää, että peli kulkee vielä, Immonen aprikoi.

Suomalaispelaajan mielessä on pyörinyt jo pitkään oman biljardisalin perustaminen aktiiviuran jälkeen, mutta sijainti on vielä avoin.

– Kun kilpailutahti jossain vaiheessa vähenee, olisi aikaa huolehtia ehkä jostain bisneksistäkin. Kyllä se (sali) varmaan jenkkeihin tulisi, mutta en sulje pois mitään. Olen globaali asukas, ja voisin olla ihan missä tahansa. Voisi se olla Suomessa tai Euroopassakin.

Lue myös:

    Uusimmat