Suomen Supernanny Pia Penttala: "Lasten kasvatuksessa tulee haasteita samalla tavalla kuin parisuhteessakin"

Kuria vai kaveruutta? - Suomen Supernannyn kasvatusvinkit 7:02
Suomen Supernanny Pia Penttala antaa kasvatusvinkkejä Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Suomen Supernanny Pia Penttala korostaa lasten kasvatuksen olevan vain yksittäinen näkökulma.

Suomen Supernanny Pia Penttala ratkoo tänään AVA:lla alkavassa Supernanny Suomi -ohjelmassa lapsiperheiden ongelmia ja puuttuu lasten epätoivottavaan käytökseen. Yli 20 vuotta lastensuojelualalla toiminut Penttala on myös erityistason psykoterapeutti.

Lapsiperheiden samankaltaisia ongelmia Penttala selittää muun muassa menossa olevan kulttuurin murroksen kautta.

– Perheissä lapset syntyvät nykyään diginatiiveiksi ja alkavat olla vanhempiaan edellä monissa asioissa. Sanotaanhan, että uusi sukupolvi on edellistä viisaampi, Penttala pohtii.

Suomalaisista on hänen mukaansa tullut myös aiempaa vahvemmin eurooppalaisia, kun maailma on laajentunut Suomen rajojen ulkopuolelle.

– Yhteiskunnallinen muuttuvuus on suurta tänä päivänä, ja siinä mukana pysyminen sekä samaan aikaan perusarjen pyörittäminen tuovat vanhemmille haasteita, Penttala sanoo.

Ihmetystä saattaa herättää kuitenkin se, että jos nykyihminen on ollut olemassa jo vuosituhansia, miten lastenkasvattamisesta on yhtäkkiä tullut niin vaikeaa. Supernanny Pia Penttala korostaa kasvatuksen olevan vain yksi marginaalinen asia ja suomalaisten perheiden voivan enimmäkseen hyvin.

– Lasten kasvatuksessa tulee haasteita samalla tavalla kuin esimerkiksi parisuhteessakin. Puhumme tässä yhdestä asiakohdasta, ja kokonaisuutena voisi sanoa, että tänä päivänä perheissä voidaan hyvin, Penttala painottaa.

Supernanny Suomi tiistaina 5.3. klo 21 alkaen AVAlla ja mtv-palvelussa.

Lue myös:

    Uusimmat