Kiian ja Henrin uusperheessä kohdattiin haasteita, kun perheen vanhimmat tyttäret Janika ja Jemilia eivät aina tulleet toimeen. Tätä nykyä perheen arki on vaihtelevaa, mutta tasapainoisempaa kuin aiemmin.
Salolainen uusperhe halusi mukaan Supernanny Suomi -ohjelman viidennelle kaudelle, koska uusperhekuvioon oli ilmaantunut ongelmia. Kiialla ja Henrillä on kaksi yhteistä lasta, tätä nykyä 4-vuotias Julius ja 2-vuotias Jeela, sekä molemmilla omat tyttäret aiemmista suhteistaan. Henrin 10-vuotiaalla Janika-tyttärellä ja Kiian 9-vuotiaalla Jemilia-tyttärellä oli ohjelman kuvausten aikaan huonot välit.
– Toivoimme, että tyttöjen välinen riitely vähentyisi eikä olisi mitään tappelun tynkää, kuten ohjelmassakin näkyy, Kiia kertoi MTV Uutisille.
Kuvauksista on aikaa nyt noin kaksi vuotta. Perheen arki on tätä nykyä vaihtelevaa, mutta on mennyt selkeästi parempaan suuntaan Supernanny Pia Penttalan käynnin jälkeen.
– Tytöt eivät ole enää juurikaan riidelleet, Henri kertoi.


