Viikkojen piina vihdoin ohi! Mitalitoivo Ilkka Herolalle loistouutinen olympialaisista – "Suurin stressitekijä poistui nyt"

Ilkka Herola sai MM-hopean kaulaansa:"Uran hienoimpia hetkiä" 4:05
Ilkka Herola juhli uransa ensimmäistä arvokisamitalia vuosi sitten Oberstdorfissa, kun hän saavutti MM-hopeaa: "Uran hienoimpia hetkiä."

Oireettoman koronatartunnan saanut ja sen jälkeen viikkokaupalla positiivisten koronatestitulosten kanssa tuskastellut yhdistetyn Ilkka Herola sai äärimmäisen mieluisan tiedon sunnuntaina Suomen Olympiakomitean lääkäriltä Maarit Valtoselta.

– Eilen saatiin varmuus, että Ilkka saa osallistua Pekingin olympialaisiin. Maarit Valtonen laittoi viestiä, että tällainen tieto on tullut, yhdistetyn maajoukkueen päävalmentaja Petter Kukkonen kertoo MTV Urheilulle puhelimitse.

Kukkosen käsityksen mukaan taustalla on Pekingin olympiakisojen järjestäjätahon päätös laskea koronatestissä oleellisen CT-arvon vaatimustasoa aiemmasta 40:stä 35:een.

Jo koronakaranteenistaan vapautuneen Herolan PCR-testien tulokset ovat osuneet juuri tuohon väliin, mikä herätti huolta koko olympiakisamatkan peruuntumisesta.

Nyt Herola ja Kukkonen saivat lopulta hengähtää helpotuksesta.

– Minulla oli ainakin helpottunut tunne. Olen paljon sitä asiaa pohtinut ja kokenut tämän tilanteen hyvin epäoikeudenmukaiseksi urheilijan kannalta. Ehkä se suurin stressitekijä poistui nyt, Kukkonen toteaa.

Herola matkusti viime viikon torstaina Seefeldiin, jossa yhdistetyn maajoukkue harjoittelee korkeassa ilmanalassa niin olympialaisia kuin ensi viikonloppuna kisattavaa maailmancupviikonloppua varten.

– Hän oli vapautunut urheilija, että pääsi joukkueen mukaan ja pääsi myös kunnolla harjoittelurytmiin. Käytiin mäessä perjantaina, ja se oli ihan onnistunut harjoitus. Sunnuntaina oli tehotreeni korkealla, vähän Pekingiäkin silmällä pitäen. Kunto vaikuttaa hyvältä, saa nähdä, mihin se riittää, Kukkonen kertoo.

Seefeldin maailmancupin yllä vielä kysymysmerkki

Kukkosen mukaan Herolan CT-arvo on ollut viime päivinä yli 35, mikä oikeuttaisi negatiiviseen koronatestitulokseen ja siten myös kilpailulupaan Seefeldin maailmancupissa.

Herola käy koronatestissä tiistaina saadakseen tuoreen tuloksen FIS:n kirjanpitoon.

– Uskotaan, että se maailmancupin kilpailuun osallistuminen onnistuu.

– Kisaaminen olisi tosi tärkeää Ilkalle, että hän pääsee takaisin kilpailurytmiin ennen olympialaisia.

26-vuotiaan Herolan edellinen yritys päästä maailmancupin kisaan Val di Fiemmessä tyssäsi liian alhaisiin CT-arvoihin, vaikka hän oli jo virallisesti vapautunut koronakaranteenistaan. Suomessa testi näytti positiivista, sillä kotimaassa raja-arvo on asetettu 40:een.

– Mitään lääketieteellistä perustetta sille ei ollut, Kukkonen huomauttaa.

Itävallassa negatiiviseen koronatestitulokseen riittää yli 30:n CT-arvo.

Kukkosen mukaan Herola kilpailee Seefeldissä lähtökohtaisesti kaikissa viikonlopun starteissa, mutta pieni tilannepäivitys tehdään vielä ennen sunnuntaina kisattavaa 12,5 kilometrin kilpailua.

Seefeldin kisaviikonlopun jälkeen yhdistetyn joukkue jää vielä kisapaikalle harjoittelemaan tiistaihin asti. Lentomatka Pekingin olympialaisiin koittaa keskiviikkona Helsingistä.

Lue myös:

    Uusimmat