Suomen MM-rallille loistavia uutisia

1.05529696
Suomen MM-rallille pitkä jatkosopimus.Vesa Pöppönen / AOP
Julkaistu 03.08.2025 14:00
Toimittajan kuva

Joni Vainio

joni.vainio@mtv.fi

AKK Sports Oy ja WRC Promoter GmbH ovat sopineet uudesta viisivuotisesta sopimusjaksosta rallin MM-sarjan osakilpailun järjestämiseksi Suomessa.

AKK Sports Oy ja WRC Promoter GmbH kertoivat sunnuntaina Jyväskylässä, että Suomen MM-ralli nähdään uuden sopimuksen myötä rallikalenterissa ainakin vuoteen 2031 asti.

– Olemme päässeet AKK:n kanssa sopimukseen Jyväskylän MM-rallin pysymisestä kalenterissa vuodet 2027–2031. Ja miksi emme haluaisi olla täällä, kun katsoo tätä tunnelmaa, sanoo Kakaristosta tavoitettu WRC Promoterin tapahtumajohtaja Simon Larkin MTV Urheilulle.

Suomen MM-rallin nykyisen sopimus kattaa vielä ensi vuoden ja uusi sopimus on pituudeltaan viisi vuotta.

– Uuden sopimuksen allekirjoittaminen hyvissä ajoin oli kaikkien osapuolien intresseissä ja tulevaisuuden turvaaminen oli kaikkien edun mukaista.

Suomen MM-ralli on sementoinut paikkansa kalenterissa, mikä on sinänsä erikoista, koska Suomi on varsin syrjässä isoista markkinoista.

– Täällä tehdään asiat paljon paremmin kuin monessa isommassa maassa. Tapahtuma on erittäin hyvin järjestetty ja ylipäätään ymmärrys rallista on täällä erittäin korkealla tasolla.

– Toyota Gazoo Racingilla on päämaja Jyväskylässä ja Toyota teki päätöksen pitää toiminnot täällä. Se on merkki siitä, että täällä on paljon perinteitä ja se heijastaa myös Suomen MM-ralliin, Larkin muistuttaa.

MM-sarjan promoottorille Suomen kaltaisen nopean sorarallin pitäminen kalenterissa on tärkeää.

– Tämä ralli on perustavanlaatuinen osa MM-sarjaa, siitä ei ole epäilystäkään. Se on ralli, jonka jokainen kuljettaja haluaa voittaa. Se kuuluu samaan kastiin kuin Monte Carlo, ne ovat kaksi sarjan kulmakiveä, Larkin sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

MM-ralli