Suomen Kuvalehti: Kittilän johtoon petos- ja virkarikoksista epäilty Timo Kurula

Kittilän kunnanvaltuusto valitsi suljetulla lippuäänestyksellä ja ilman minkäänlaista kunnanhallituksen pohjaesitystä vt. kunnanjohtajaksi keskustan pitkäaikaisen kuntapäättäjän Timo Kurulan, kertoo Suomen Kuvalehti.

Kurula on Kittilän päätöksentekoa koskevassa keskusrikospoliisin laajassa tutkinnassa yksi keskeisistä epäillyistä.

Kurulaa epäillään törkeän petoksen yrityksestä ja virka-aseman väärinkäytöstä. Lisäksi hän on useissa muissakin asiakokonaisuuksissa epäiltynä virkarikoksista.

Erityisen oudon tilanteesta tekee se, että Suomen Kuvalehden mukaan kunnanhallitus haastatteli viisi ehdokasta, joiden joukossa oli myös Kurula. Hallitus ei kuitenkaan tehnyt minkäänlaista pohjaesitystä kunnanvaltuustolle.

Lehden mukaan valinta jätettiin valtuutetuille, jotka eivät ole voineet valtuustona haastatella hakijoita ja joilla ei ainakaan vielä ennen tämän päivän valtuuston kokousta ollut käytettävissään minkäänlaista ansiovertailua hakijoiden pätevyydestä.

Kurula hoitaa virkaa vuoden loppuun. Siviiliammatiltaan hän on biologian lehtori.

Lue myös:

    Uusimmat