Suomessa toimivista kaivosyhtiöistä kaikki ovat Talvivaaraa ja Outokumpua lukuun ottamatta ulkomaalaisia. Antaako Suomi vieraiden yritysten kaivaa maata oman tulevaisuutensa alta? Suomen luonnonsuojeluliitossa toivotaan, ettei luonnonvaroja louhittaisi holveihin varastointia varten ympäristöstä ja paikallisista ihmisistä välittämättä: mineraaleja olisi syytä säästää myös tulevaisuuden tarpeisiin.
– Ulkomaiset kaivosyhtiöt tulevat Suomeen Fennoskandinaavisessa kilvessä esiintyvien mineraalien takia. Kaikkialla maailmassa ei suinkaan ole kaivostoiminnan mahdollistavia geologisia muodostelmia, Suomen luonnonsuojeluliiton suojeluasiantuntija Otto Bruun sanoo.
Vielä 1980-luvulla valtiollisella kaivosyhtiöllä Outokummulla oli Suomessa etusija lähes kaikkien mineraaliesiintymien hyödyntämiseen.
– Kun mineraalien hinnat lähtivät laskuun, Suomessa ei Outokummun mielestä ollut enää riittävästi kannattavia esiintymiä. Siksi se pikkuhiljaa lakkautti tai myi pääosan kaivostoiminnastaan. Päätös johti myös alan koulutuksen vähenemiseen. Nyt kun mineraalien hinnat ovat maailmalla kasvavan kysynnän myötä nousseet ja liuotukseen perustuvat tekniikat mahdollistaneet aiempaa heikompien malmiesiintymien hyödyntämisen, suomalaisilla ei ehkä enää ole yhtä paljon alan osaamista.
– Suurilla kansainvälisillä yhtiöillä on takanaan isot rahat ja siksi toisenlaiset lähtökohdat toiminnan harjoittamiseen. Suomalaisyhtiöiden on ehkä vaikea ottaa sellaisia riskejä, joihin kaivostoiminta perustuu, Bruun sanoo.
"Informaatiota annetaan ilmaiseksi"
Oli rahaa kuinka paljon tahansa, se ei riitä, jos luonnonvaroihin ei pääse käsiksi.
– Suomi on tutkimusten mukaan kansainvälisen kaivosteollisuuden mielestä tällä hetkellä kaikkein houkuttelevin maa. Täällä kotimaisia toimijoita tai kotimaassa tapahtuvaa jatkojalostusta ei aseteta etusijalle. Periaatteessa kuka tahansa voi tulla Suomeen harjoittamaan kaivostoimintaa. Myös toiminnan ehdot ja vaatimukset ovat joiltain osin matalammat kuin muissa maissa. Esimerkiksi kaivostoiminnan verotus on Suomessa lähes olematonta. Lisäksi täällä on poliittisesti vakaata, Bruun kertoo.
Käytännössä uusi kaivoslaki edellyttää kolmivaiheista menettelyä: varauspäätöstä, malminetsintälupaa sekä kaivoslupaa. Kontaktit ovat tarpeen.
– Kaivosluvan saajan pitää pystyä esittämään, että hänellä on jonkinlaista kokemusta kaivostoiminnan harjoittamisesta. Monissa ulkomaisten yritysten Suomessa toimivien tytäryhtiöiden hallituksissa istuukin Outokumpu-taustaisia kaivosammattilaisia. He tietyllä tavalla vahvistavat ulkomaisen kaivostoimijan uskottavuuden.
– Suomessa on myös monia kansainvälisiä yrityksiä, jotka vain etsivät lupaavia esiintymiä ja myyvät ne edelleen itse kaivostoimintaa harjoittaville yrityksille.
Esiintymiä voi löytää ilman suurta vaivannäköäkin. Bruun viittaa työ- ja elinkeinoministeriön alaiseen Geologian tutkimuskeskukseen, joka etsi aikoinaan mineraaleja myös Outokummun käyttöön.
– Outokumpu siis hyödynsi aikoinaan monet GTK:n löytämät, lupaavat kaivosesiintymät. Nyt GTK:n koko maan kattava tietopankki lupaavista porauksista ja kaivauksista on käytännössä avointa tietoa myös ulkomaisille kaivosyrityksille. Informaatiota, jonka pohjalta yritykset tekevät tarkempia etsintöjä, annetaan ilmaiseksi. Joidenkin mielestä tämä on turhan houkuttelevaa.
Kulta kiinnostaa
Bruun kertoo, että toistaiseksi Suomen luonnonvaroista on kiinnostanut erityisesti kulta.
– Monet ulkomaiset kaivosyhtiöt, jotka tulivat ensimmäisessä rykäyksessä Outokummun lopettamisen jälkeen, ovat nimenomaan kultakaivoksia. Suomessa on myös kaksi suurta fosfaattiaihiota, yksi Siilinjärvellä ja toinen suunniteltu Savukoskella. Niistä saadaan lannoitteita teollisen maatalouden käyttöön. Maailmalla runsaita fosfaattiesiintymiä on hyvin vähän, ja niitä käytetään vauhdilla loppuun.
Colourbox.com
Yrityksiä kiinnostavat niin ikään monimetallikaivokset, joista saadaan esimerkiksi nikkeliä, kuparia, sinkkiä ja kobolttia.
– Mineraalien yhteydessä esiintyy usein myös uraania, joka kiinnostaa esimerkiksi kanadalaisia yrityksiä, joilla on kytköksiä uraanin rauhanomaiseen sekä sotilaalliseen käyttöön. Valitettavasti Savukosken fosfaatti on erittäin uraanipitoista.
Tuleville sukupolville heikot mineraalivarat?
Ministeri Heidi Hautala on pelännyt, että Suomesta tulee kaivosalan suhteen pohjolan Kongo: ulkomaalaiset omistavat malmit, ja maanomistajille maksetaan vain vähäiset korvaukset.
– Olen tästä osittain samaa mieltä. Muualla maailmassa, mukaan lukien useat kehitysmaat, kaivostoiminnan verotusta on 2000-luvulla nostettu, koska kaivaukset aiheuttavat kustannuksia yhteiskunnalle ja ympäristölle. Suomessa kaivostoimintalaki on tässä mielessä vanhentunut: maanomistajalle tai valtiolle maksettavat korvaukset ovat lähes kaikkiin kehitysmaihin verrattuna hyvin minimaaliset. Lisäksi maanomistajan oikeudet kaivospiiriä suunniteltaessa ovat suhteellisen heikot.
Bruun uskoo, että mineraalivarojen "luovuttaminen" maan rajojen ulkopuolelle saattaa kostautua.
– Mikäli tietyistä mineraaleista tulisi puute tai niiden hinnat nousisivat maailmanmarkkinoilla korkeiksi, säästyneistä luonnonvaroista voisi olla suurempi hyöty. Nyt tiettyjä metalliesiintymiä käytetään vauhdilla loppuun. Jos lupien myöntämistä lupaavimmille esiintymille jatketaan, kannattavat kaivokset loppuvat Suomesta hyvin nopeasti. Vielä ei edes tiedetä, mihin tiettyjä metalleja tulevaisuudessa tarvittaisiin.
– Jäljelle jäävät heikommat esiintymät, jotka vaativat yhä suurempia sivukiven louhintamääriä yhä vaikeammissa olosuhteissa, mikä taas kuluttaa yhä enemmän energiaa. Tuleville sukupolville jäävät mineraalivarat uhkaavat olla aika heikot. Talvivaaran tyyppisiä esiintymiä toki on Suomessa paljon, mutta tekniikka niiden hyödyntämiseen on epävarmaa ja kallista. Jos Talvivaara ei onnistu ratkaisemaan bioliuotuksessa ilmenneitä ongelmia, nuo esiintymät saattavat jäädä toistaiseksi hyödyntämättä.
Kuka korjaa ympäristövahingot?
Paitsi tulevaisuuden uhkakuvia, kaivosyritysten toiminta herättää huolta luonnosta.
– Ulkomaiset kaivosyhtiöt – yhtä lailla kuin suomalaisetkin – ovat jo jättäneet jälkeensä merkittäviä ympäristövahinkoja. Sen jälkeen, kun esimerkiksi Oriveden kaivos siirtyi Outokummulta australialaiselle Dragon Miningille, yhdestä paikkakunnan järvestä on käytännössä kokonaan kuollut elämä. Tampereen läheisen Peräjärven vedenlaatu on puolestaan huomattavasti heikentynyt. Ihmiset eivät enää uskalla kalastaa mökkijärvestä. On epäilty, että päästöt ovat kulkeutuneet Peräjärvestä edelleen Näsijärven Paarlahden syvänteisiin, Bruun sanoo.
Kittilän kultakaivos.Heikki Saukkomaa/Lehtikuva
– Vastaavia esimerkkejä on myös Laivakankaan kaivokselta Raahesta, jossa luonnonarvoltaan merkittäviä vesistöjä on kuormitettu raskailla sulfaattipäästöillä. Haitallisten raskasmetallien päästöt rikastuvat edelleen kaloihin ja tuottavat ongelmia ekosysteemeille ja ihmisille.
Bruun sanoo, että vahinkojen minimoimiseksi jatkossa on tehtävä paljon töitä.
– Toistaiseksi ulkomaiset kaivosyhtiöt eivät ole lähteneet Suomesta – nähtäväksi siis jää, korjaavatko he aiheuttamansa ympäristövahingot itse vai joutuvatko valtio, kunnat ja maanomistajat keksimään, mitä ongelmille tehdään.
Parannusehdotuksia
Bruun kehittäisi kaivostoimintaa kiinnittämällä huomiota sen kestävyyteen.
– Mikä on se sosiaalinen ja yhteiskunnallinen tarve, johon näitä mineraaleja kaivetaan ja käytetään? Suomessa on isoja hankkeita koskien esimerkiksi kultaa, jota tuotetaan muun muassa säilytettäväksi pankkiholveihin. On hyväksyttävämpää tuottaa metalleja ihmisten tarpeita vastaamaan kuin siksi, että tuotetaan vaikka kultaa holveihin tai säteilyvaarallista uraania aseteollisuuteen.
– Koska kaivostoiminnan ympäristövaikutukset ovat joka tapauksessa jollakin tavalla negatiiviset, kaivauksien sijaan pitäisi myös ylipäätään kierrättää metalleja enemmän ja vähentää mineraalien käyttöä. Näin syntyisi myös helposti työpaikkoja esimerkiksi tuotesuunnitteluun tai kierrätykseen.
Jos ja kun kaivostoimintaa kuitenkin harjoitetaan, Bruun toivoisi hankkeiden konkreettisesti sujuvan paremmin.
– Lupia myöntävän aluehallintoviraston ja kaivoksia valvovien ELY-keskusten tulisi hoitaa tehtävänsä asianmukaisesti. Tämä on ollut julkisuudessa esillä olleissa tapauksissa, kuten Raahessa, Talvivaarassa ja Orivedellä, vähän kyseenalaista.
Bruun miettii myös, voisiko Suomessa olla vaatimuksia mineraalien jalostamisesta edelleen rajojemme sisällä.
– Uusien kaivosten metallien jalostus tapahtuu paljolti Suomen ulkopuolella. Se taas johtaa siihen, että hyvät ja korkeaa osaamista vaativat työpaikat syntyvät kauas kaivoksista. Lappi tai Kainuu nähdään osin pelkkänä resurssivarantona. On esitetty, että Ruotsilla on tässä suhteessa selvästi päämäärätietoisempi linja.
Käylän Juomasuon kaivospiirin aluetta Kuusamossa.Tea Karvinen/Str/Lehtikuva
Paikalliset ihmiset huomioon
Uusi kaivoslaki turvaa kaivosten lähellä asuvien ihmisten oikeuksia hieman vanhaa lakia paremmin. Bruun vahvistaisi oikeuksia edelleen.
– On ihmeellistä, että Kuusamossa valmistellaan uraanikaivoshanketta, jota paikallisesti vastustetaan merkittävästi.
– Kaivoksissa pitäisi niin ikään käyttää teknologioita, jotka osoitetusti toimivat, ei ottaa riskejä paikallisten ihmisten elin- ja virkistysympäristön kustannuksella.
Bruun viittaa 2000-luvulla yleistyneeseen, niin sanottuun fly-in, fly-out- sekä drive in, drive out -kaivostoimintaan.
– Se tarkoittaa, että kaivostyöläiset tulevat yleensä töihin kaukaa kaivospaikkakunnan ulkopuolelta. Tämä johtaa arvioitua pienempiin paikallisiin hyötyihin. Paikkakunnalle ei muodostu yhteisöä, jossa sekä paikalliset ihmiset että kaivostyöläiset eläisivät ja jossa kaivostoiminta olisi pidemmällä tähtäimellä osa paikallista elämää niin, että syntyisi suurempi vastuu sikäläisestä ympäristöstä.
– Tähän liittyy myös verotus: kaivostoiminnan pitäisi veroilla vastata aiheuttamistaan kustannuksista sekä paikallisen yhdyskunnan kehittämisestä entistä paremmin. Nyt kaivostoiminnan hyöty Suomen kunnille, valtiolle ja paikallisille ihmisille on liian pieni suhteessa riskeihin, haittoihin sekä ympäristön pilaantumiseen.
