Suomen jääkiekkopomot Ylelle: "Jäällä olleet tuomarit olivat hyväksymässä maalia – protestimahdollisuutta ei ollut"

Naisleijonilla ei ollut edes mahdollisuutta tehdä protestia jääkiekon MM-kotikisojen finaalin jatkoajan tapahtumista, Suomen jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela totesi Ylelle

Jatkoajalle 1-1-tilanteessa edennyt loppuottelu sai dramaattisen käänteen 72. peliminuutilla, kun Suomi teki maalin, mutta osuma hylättiin videotuomarien tarkastelun tuloksena. 

Tilanne oli kaikkiaan hämmästyttävä, sillä lopulta Yhdysvaltojen maalivahdille Alex Rigsbylle vihellettiin jäähy, vaikka Suomen maali hylättiin. 

Heti ottelun päätyttyä Yle kertoi, että Suomen joukkue harkitsee protestin jättämistä jatkoajan tapahtumista. Jääkiekkoliiton pomo Harri Nummela selvitti Ylelle aamuyöllä, ettei sellainen ole mahdollista. 

– Kävimme juuri IIHF:n puheilla. Mitään protestimahdollisuutta tällaisessa tilanteessa Kansainvälisen jääkiekkoliiton säännöt eivät tunne, peli on päättynyt, Nummela kertoi Ylelle. 


Suomen jääkiekkoliiton toimitusjohtaja Matti Nurminen selvitti tilannetta perusteellisemmin. 

– Käytännössä jäällä olleet tuomarit ja videotuomarit näkivät tilanteen eri tavalla. Jäällä tuomarit näkivät, että maalivahti olisi kampittanut meidän pelaajan ja antamassa hänelle jäähyä ja hyväksymässä maalia. Mutta sen jälkeen, kun se menee videotarkastukseen, valta siirtyy videotuomareille. Videotuomarit näkivät, että kyse on maalivahdin häirinnästä ja hylkäsivät maalin, Nurminen avasi Ylelle. 

Yhdysvaltojen maalivahdille vihelletty rangaistus oli Nurmisen mukaan jäällä olleiden tuomareiden virhe. 

Yhdysvallat voitti ottelun lopulta rangaistuslaukauskisan jälkeen

Lue myös:

    Uusimmat